Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


4.10.2016

Se, että komissio kertoo etukäteen parlamentin äänestystuloksesta, vastaa suurinpiirtein sitä, että Suomessa hallitus kertoisi ehdotuksensa hyväksymisestä jo ennen eduskunnan äänestystä.

23.4.2015

Yksi maailman pienimmistä maista, Liechtenstein, on ilmoittanut päästövähennyssitoumuksensa Pariisin ilmastosopimukseen. Maa lupaa, että sen päästöt ovat vuonna 2030 vähintään 40 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990.

30.3.2015

Meksiko jätti perjantaina oman sitoumuksensa Pariisin ilmastosopimukseen, joka on määrä solmia ensi joulukuussa. Aiemmin omat sitoumuksensa ovat jättäneet Sveitsi, EU ja Norja.

27.3.2015

Norja on kolmantena osapuolena jättänyt oman sitoumuksensa Pariisin ilmastosopimukseen. Varsinkin teollisuusmaiden on odotettu jättävän omia ilmastotoimiaan koskevat lupauksensa alkuperäisen aikataulun mukaan, eli maaliskuun loppuun mennessä.

24.10.2014

Energiansäästötavoitetta laskettiin viime metreillä. Greenpeacen mukaan Suomi toimii cleantech-markkinoita vastaan vastustamalla sitovia tavoitteita.

27.11.2012

Yhdysvallat, Kanada, Venäjä, Japani ja Uusi-Seelanti palkittiin Dohan ensimmäisen neuvottelupäivän fossiileina. Climate Action Networkin mukaan nämä maat ovat pahimpia sitovan ja kaikkia koskevan järjestelmän vastustajia.

23.8.2012

<p>Rahastolle pitää valita vielä muun muassa isäntämaa, joten kestää kauan ennen kuin rahasto alkaa kerätä ja jakaa ilmastorahoja.</p>

6.6.2011

<p>Neuvottelut kansainvälisestä ilmastosopimuksesta jatkuvat Saksan Bonnissa. Seuraava ilmastokokous järjestetään marras-joulukuussa Etelä-Afrikan Durbanissa.</p>

6.8.2010

<p>Ilmastoneuvottelut eivät juuri edenneet Saksan Bonnissa tällä viikolla. Neuvotteluja käytiin samaan aikaan sekä Kioton pöytäkirjan mahdollisesta jatkokaudesta että kaikkia maita koskevasta sopimuksesta.</p>

10.12.2009

<p>Naisjärjestöt luovuttavat torstaina Suomelle Gender Championship -kunniapalkinnon Kööpenhaminassa. Suomi saa palkinnon, koska se on esiintynyt näkyvästi naisten roolin tunnustamiseksi ilmastoneuvotteluissa. </p>


Viite