Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


25.1.2019

”Luonnollisilla nieluilla on edessään huono vuosi. Voimme vain toivoa, että niiden hiipuminen on lyhytaikainen heilahdus. Ilman niiden apua mahdollisuudet pitää ilmasto turvallisena katoavat.”

15.12.2018

Myöhään lauantai-iltana päättynyt Katowicen ilmastokokous ylitti täpärästi sille asetetun riman. Pariisin ilmastosopimuksen säännöt jäivät kuitenkin osin auki eikä kokoukselta saatu vahvaa signaalia päästövähennyksien kiihdyttämisestä.

10.12.2018

Kiista muutamasta sanasta heijastelee syvempää erimielisyyttä siitä, pitäisikö ilmastonmuutosta torjua aiempaa päättäväisemmin.

20.11.2018

Eduskuntapuolueet hakivat tiistaina yhteistä näkemystä ilmastopolitiikkaan pääministeri Juha Sipilän kokoon kutsumassa pyören pöydän keskustelussa.

8.10.2018

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Suomi haluaa olla ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun suurvalta. Jos suurvalta ei pysty tämän parempaan, on toivo vähissä

5.10.2018

Ilmastonmuutoksen vakavimpien seurauksien välttäminen on vielä mahdollista, mutta toimiin on ryhdyttävä viivyttelemättä. Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuore, varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa julkaistava raportti toistaa usein kuullun väitteen ennennäkemättömällä painoarvolla.

5.10.2018

”Jos toimittajat kokevat, että ilmastonmuutos on iso tulevaisuuden kysymys, sen pitää olla jatkuvasti esillä vaalitenteissä”, sanoo vihreiden varapuheenjohtaja Veli Liikanen.

31.10.2017

Suunnitellut päästövähennykset eivät ole kääntämässä päästöjä laskuun. Tuoreen raportin mukaan lisätoimia tarvitaan pikaisesti tai kahden asteen tavoite karkaa pysyvästi.


Viite