Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


15.4.2019

”Ilmasto näkyy myös vaalituloksessa. Ne puolueet, jotka ajavat kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa voittivat vaalit selvin luvuin.”

5.4.2019

Takaisin eduskuntaan pyrkivä ilmastoasiantuntija Oras Tynkkynen sanoo, että eduskunnassa tarvitaan nyt voimia, jotka kuuntelevat kansalaisia ja tutkijoita.

27.3.2019

Puolueiden ilmastolinjojen eroja on puitu alkuvuoden aikana useissa selvityksissä, mutta Joulupukin kiltteysmittari pistää ehdokkaat järjestykseen.

18.3.2019

Enemmän kuin kaksi suomalaista kolmesta on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen torjunnan tulee olla sekä seuraavan hallituskauden että Suomen EU-puheenjohtajuuskauden kärkiteema.

13.3.2019

Nyt pitää puhua ilmastosta. Seuraavat viikot vaikuttavat ilmastopolitiikkaan enemmän kuin mikään muu pitkään aikaan.

19.2.2019

”Ilmastotoiminnassa on hienointa juuri nyt, etteivät ihmiset ole huolensa kanssa yksin. Viimein kohtaamme ilmastokriisin yhdessä toisten kanssa. ”

15.2.2019

Äänestäjä tekee ilmastovaalit. Ilmastokeskustelu tarvitsee nyt kansanliikettä, sanoo Fingon asiantuntija Jonas Biström.

26.1.2019

Vihreät lähtee huhtikuun eduskuntavavaaleihin eduskuntavaaleihin neljällä kärjellä: ympäristö, koulutus, köyhyys ja työ. Puolueen tavoitteena on olla yksi suurista puolueista ja kerätä vähintään 13,5 prosentin kannatus.

27.11.2018

”Vihreitä lukuunottamatta kaikissa puolueissa käydään sisäistä kiistaa ilmastonmuutoksesta”, sanoo päätoimittaja Hanna Nikkanen.

5.10.2018

”Jos toimittajat kokevat, että ilmastonmuutos on iso tulevaisuuden kysymys, sen pitää olla jatkuvasti esillä vaalitenteissä”, sanoo vihreiden varapuheenjohtaja Veli Liikanen.


Viite