Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

4.4.2019

Ilmastoa, koulutusta ja ruokahifistelyä. Esimerkiksi näistä on vihreiden vaalikampanjat eri puolilla Suomea tehty. Ilmastokiinnostus on yllättänyt jopa vihreät, samoin kuin maahanmuuttoteemojen vähäisyys.

22.12.2017

Toimittaja Jenni Leukumaavaara muutti kuusi vuotta sitten kotiseudulle pohjoiseen. Keväällä juna toi hänet takaisin pääkaupunkiin.

27.10.2017

Kuka saa hankkia elantonsa tuntureista ja Lapin maasta? Tätä pohditaan Kolarissa, jossa kaivoshankkeen toivotaan tuovan työtä mutta pelätään pilaavan Muonion-Tornionjoen ja myrkyttävän kalat.

28.3.2013

Käsivarren Lapissa koetellaan uuden kaivoslain toimivuutta. Vastakkain ovat valtion liikelaitos Metsähallitus ja valtion tutkimuslaitos Geologian tutkimuskeskus GTK.

6.9.2011

Odotettua laajaa sopulien syysvaellusta ei näytä tulevan. Sopulitiheydet ovat jääneet odottettua pienemmiksi. Myyriä sen sijaan on ennätysmäärä.

18.8.2011

Lapin hurja sopulivuosi on saanut huippuharvinaisen tunturipöllön asettumaan Suomeen vuosien tauon jälkeen.

15.8.2011

Lapissa on käynnissä suurin sopulien syysvaellus 41 vuoteen. Sopulitutkija Heikki Henttonen Metsäntutkimuslaitoksesta arvioi, että vahva sopulikanta romahtaa viimeistään ensi keväänä.

14.3.2011

Inari luopui suunnitelmista, joissa Inarijärven rannoille olisi tullut ainakin nelisentuhatta uutta yöpymispaikkaa turisteille. Suurin kiistakapula on kuitenkin vielä pöydällä, vaikkakin vuoleskeltuna.

4.8.2010

Ylisuuria pyyntikiintiöitä, uhanalaisten lajien metsästystä, pyyntiä lisääntymisaikana. Suomen luonnonsuojeluliitto pelkää maa- ja metsätalousministeriön luisuvan sivuraiteille kestävän metsästyksen periaatteista.

Viite