Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


18.6.2019

Ilmastonmuutoksen maailma on epävarma. Siksi lapselle kannattaa opettaa joustavaa ajattelua ja yhteisöllisyyttä.

13.3.2019

Nyt pitää puhua ilmastosta. Seuraavat viikot vaikuttavat ilmastopolitiikkaan enemmän kuin mikään muu pitkään aikaan.

24.10.2018

Aamuyön unettomina tunteina maailman kehityksestä tuntuu löytyvän pelottavia kaikuja 1930-luvulta. Onneksi jokainen voi vahvistaa demokratiaa ja vastustaa sortoa.

25.6.2018

Monimutkainen maailma vaatii keskustelutaitoja. Näin selviät keskustelusta erimielisten kanssa.

2.1.2018

Omaa resilienssiään eli pärjäämiskykyään kannattaa kasvattaa. Yhteiskunnan tekevät kestävämmäksi poliitikot.

25.10.2017

Kirjamessut ovat taas tulossa. Ovatko entisetkin kirjat kasaantuneet yöpöydälle? Kannattaa kohottaa lukukuntoa. Se lisää empatiaa.

15.8.2017

Lutkamarssit ovat mielenosoituksia sen puolesta, että naiset saavat pukeutua miten haluavat ilman seksuaalisen väkivallan pelkoa. Jokainen voi lisätä naisten itsemääräämisoikeutta myös arjessa.

12.9.2016

”Somessa mitataan ehdokkaan argumentit, uskottavuus ja kestävyys”, sanoo blogillaan kaupunginvaltuustoon noussut Katja Lahti. Vihreä Lanka keräsi parhaat nettivinkit kuntavaaliehdokkaille.

17.7.2016

Suomessa huomattava osa sähköstä voitaisiin saada auringosta. Aloita energiavallankumous kotikerrostalosi katolta Vihreän Langan ohjeilla.

3.6.2016

Miten pidetään puhe, jolla vakuutetaan sekä tuore ylioppilas että kokenut politiikko maailmanparannuksen tarpeellisuudesta?

2.5.2016

Paholainen pukeutuu Pradaan, mutta mihin pukeutuu hyvis? Näillä vinkeillä estät vaatetehtaita sortumasta ja maailmaa hukkumasta vaatejätevuoriin.

21.3.2016

Maahanmuuttokriittinen serkku möykkää Facebookissa ja uutiskommenteissa levitetään valheita islamisaatiosta. Vihreä Lanka neuvoo, miten nettirasistien kanssa kannattaa väitellä.


Viite