Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


11.10.2018

Muovisaasteen vastainen taistelu etenee useilla rintamilla. Sekä alueiden komitea että parlamentin ympäristövaliokunta haluavat kiristää komission ehdotusta kertakäyttömuovien kiellosta.

11.6.2018

Vihreät on tulevana viikonloppuna koolla puoluekokouksessa Vantaalla. Aloitteissa vaaditaan esimerkiksi vanhemmuuden juridista mahdollistamista nykyistä useammalle vanhemmalle.

7.5.2018

”THL:n mukaan ulkomailla on aina turvallisinta käyttää pullovettä sekä juomiseen että hampaiden pesuun.”

5.3.2018

”Pidän muovikeskustelua vouhotuksena. Mutta tänä talvena muovinkierrätystä ei enää voinut välttää. Testaan onko vastarintani muovinkierrätystä kohtaan järkevää.”

1.3.2018

Kierrätystä tärkeämpää on vähentää jätettä. Kiertotaloudessa kaikki materiaali pitäisi saada hyödynnettyä.

1.3.2018

Vihreiden Heidi Hautala välttelee muovia. Hänen työpaikallaan europarlamentissa juodaan vuodessa miljoona muovipullollista kivennäisvetttä. Hautalalla on ratkaisu, jolla ne saadaan pois.

25.2.2018

Vihreät haluaa kieltää ohuet hedelmäpussit ja kosmetiikan mikromuovit. Muovipakkausten pitää olla valmistajille kalliimpia ja kuluttajalle helpompia kierrättää.

7.8.2017

Johanna Kohvakka ahdistui valtamerten muovilautoista niin paljon, että päätti kokeilla roskatonta elämää. Mutta onko yksittäisen kansalaisen jätteen välttelystä hyötyä?


Viite