Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

29.11.2019

Sosiaali- ja terveyspuoli on vielä valmistautumaton ilmastonmuutokseen. Alan kattojärjestö Soste haluaa nyt asiaan muutoksen.

9.10.2019

Finnwatch kysyi suurilta yrityksiltä, millaisia päästöjä niiden maahantuomien tuotteiden tuotannossa syntyy. Vastaukset jäivät laihoiksi.

20.8.2019

Suurin osa ilmastoa lämmittävistä päästöistä syntyy ihmisten arjessa – erityisesti liikkumisessa, syömisessä ja asumisessa. Päijät-Hämeessä alkaa tänä syksynä kokeilu, jossa selvitetään, mitä ilmastopäästöiltään kestävä elämäntapa käytännössä tarkoittaa.

19.8.2019

Toissa viikolla julkaistu kansainvälisen IPCC-ilmastopaneelin maankäyttöraportti kannusti vähentämään lihansyöntiä. Se toi suomalaiseen keskusteluun tuttuja väitteitä, joiden mukaan kotimainen nauta ei ole ilmastokriisin syy vaan jopa osa ratkaisua.

8.8.2019

Ihmiskunta on valtavan haasteen edessä, varoittaa tänään torstaina julkaistu kansainvälisen ilmastopaneelin erikoisraportti. Raportti arvioi maankäytön ja ilmastonmuutoksen yhteyttä.

6.6.2019

Mahdollisuudet lisätä metsähakkuita käyvät yhä kapeammiksi, kun tuore laskelma lisää painetta hiilinielujen kasvattamiseen.

16.5.2019

Tehokkaimmat keinot kulutuksen päästöjen vähentämiseen ovat polttomoottorikäyttöisen yksityisautoilun vähentäminen ja kasvispainotteisempi ruokavalio.

10.5.2019

Liikennöisivätkö laivat Helsingistä Tallinnaan ja Helsingistä ja Turusta Tukholmaan, vaikkei niissä kulkisi matkustajia?

10.5.2019

Lihansyöntiä vähentämällä voidaan saavuttaa merkittäviä päästövähennyksiä. Kotimaisen maatalouden ei tarvitse kärsiä, eikä ravintosuosituksista tinkiä.

2.5.2019

”Tässä tilanteessa pitää pystyä karsimaan jostain. Lentämisestä olisi helppo lähteä, sillä sen hiilijalanjälki on suuri, ja se on monille kuitenkin ylellisyyttä.”

24.4.2019

Compensaten idea on, että kuluttaja voi ostostensa yhteydessä valita, maksaako hän vapaaehtoisen hyvitysmaksun. Ruoka-annoksen kompensaatiomaksu voi olla esimerkiksi kymmenen senttiä, kun taas uuden auton kohdalla se on useamip satanen.

18.3.2019

Enemmän kuin kaksi suomalaista kolmesta on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen torjunnan tulee olla sekä seuraavan hallituskauden että Suomen EU-puheenjohtajuuskauden kärkiteema.

4.3.2019

Tuoreen laskelman perusteella matkustajan hiilijalanjälki on noin 149 grammaa per kilometri, mikä on samaa luokkaa kuin polttomoottorikäyttöisellä henkilöautolla.

28.2.2019

Varustamoiden laskentamalliin tai sen soveltamiseen näyttää jääneen virhe, arvioi laskelmiin Vihreän Langan pyynnöstä pikaisesti tutustunut tutkija Heidi Auvinen VTT:stä.

20.2.2019

Vihreiden viikonloppuna julkaisema talousohjelma on läheistä sukua Alexandria Ocasio-Cortezin ja Ed Markeyn Yhdysvalloissa tekemälle esitykselle. Molemmissa tavoitellaan sosiaalisesti kestävää hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä.

18.2.2019

Metsien kehitystä ennustavat laskentamallit antavat hyvin erilaisia arvioita hakkuiden vaikutuksista hiilinieluihin, arvioi kansallinen ilmastopaneeli.

25.1.2019

”Luonnollisilla nieluilla on edessään huono vuosi. Voimme vain toivoa, että niiden hiipuminen on lyhytaikainen heilahdus. Ilman niiden apua mahdollisuudet pitää ilmasto turvallisena katoavat.”

15.12.2018

Myöhään lauantai-iltana päättynyt Katowicen ilmastokokous ylitti täpärästi sille asetetun riman. Pariisin ilmastosopimuksen säännöt jäivät kuitenkin osin auki eikä kokoukselta saatu vahvaa signaalia päästövähennyksien kiihdyttämisestä.

2.10.2018

Neste Oilin Kaisa Hietala sanoo, että uusiutuvat polttoaineet ovat nopein keino vähentää liikenteen päästöjä. Lehtori Vesa Linja-aho ei kaipaa uusia tukia sähköautoille, sillä tekniikan kehittyminen ajaa muutosta eteenpäin.

14.9.2018

Ilmastonmuutoksen vastainen työ etenee kaupunkien, osavaltioiden ja yritysten voimin, vaikka Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hangoittelee ilmastotoimia vastaan ja kansainväliset ilmastoneuvottelut etenevät takkuisesti.

30.8.2018

”Näiden sitoumusten potentiaali torjua ilmastonmuutosta on selvä, joten on tärkeää, että niiden toteutumisesta pidetään huolta”, ympäristötieteen apulaisprofessori sanoo.

20.6.2018

”Kuluttaminen on suorassa yhteydessä elintasoon ja siksi kynnys sen suitsimiseen on korkea.”

16.5.2018

Helsingin kaupunginvaltuusto ottaa keskiviikkona kantaa kahteen kaupungin energiatulevaisuutta muovaavaan aloitteeseen.

22.2.2018

Kansallinen ja kansainvälinen ilmastopolitiikka on paitsi hidasta ja vaaleista riippuvaista myös kaukana arjesta ja käytännön ratkaisuista.

18.11.2017

Saksan Bonnissa käydyt ilmastoneuvottelut saavuttivat tavoitteensa, mutta ensi vuodesta tulee vaikea, sillä viimeistään Puolan ilmastokokouksessa maat joutuvat kohtaaman toimiensa riittämättömyyden.

31.10.2017

Suunnitellut päästövähennykset eivät ole kääntämässä päästöjä laskuun. Tuoreen raportin mukaan lisätoimia tarvitaan pikaisesti tai kahden asteen tavoite karkaa pysyvästi.

14.9.2017

”Jotta ilmastonmuutos saadaan hillittyä, metsät pitää pitää mahdollisimman paljon metsinä ja mielummin lisätään niiden hiilinielua”, ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Satu Hassi sanoo.

13.4.2017

Energiantuotannon kasvihuonekaasupäästöt ovat pysyneet muutaman vuoden ennallaan, mitä on pidetty merkkinä siitä, että toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat päässeet hyvään vauhtiin. Samaan aikaan ilmakehästä mitataan kuitenkin kiihtyvällä tahdilla kasvavia hiilidioksidipitoisuuksia.

6.3.2017

Britannian kasvihuonekaasupäästöt putosivat viime vuonna 5,8 prosenttia, arvioi ilmasto- ja energiapolitiikan erikoistunut Carbon Brief -sivusto.

3.3.2017

Ympäristövirasto EPA perui torstaina Obaman kaudella annetun määräyksen, jonka mukaan öljy- ja maakaasutuotannossa on raportoitava metaanipäästöistä.

1.6.2015

Jo kolme neljäsosaa maailman päästöistä on jonkinlaisten päästösuunnitelmien piirissä, arvioi London School of Economics ja Grantham-ilmastontutkimuslaitos.

15.5.2015

Maailman noin 100 000 laivaa aiheuttavat noin kolme prosenttia globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä. Vuosisadan puoliväliin mennessä päästöt saattavat jopa kolminkertaistua.

15.4.2015

Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2013 yhden prosentin korkeammat kuin vuotta aiemmin. Tilastokeskuksen julkaiseman tilaston mukaan taustalla oli erityisesti kiivihiilen käytön lisääntyminen.

13.4.2015

Yhdysvalloissa lisätään tänä vuonna ennätyksellinen määrä uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia ja suljetaan monta hiilivoimalaa, arvioi ajatuspaja Bloomberg New Energy Finance.

10.4.2015

Historian suurin sukupuuttoaalto johtui tulivuorenpurkausten aiheuttamasta merten happamoitumista. Tulivuorien ilmakehään syytämä hiilidioksidi sitoutui vähitellen mereen muuttaen sen kemiallista koostumusta.

4.9.2014

Kiina aikoo käynnistää koko maan energiantuotannon ja teollisuuden kattavan päästökaupan 2016. Asiasta kertovan uutistoimisto Reutersin mukaan Kiinan päästömarkkinat kasvavat tällöin EU:n ohi maailman suurimmiksi.

24.6.2014

Yhdysvaltain korkein oikeus on jälleen todennut, että maan ympäristövirasto EPA:lla on oikeus rajoittaa kasvihuonekaasupäästöjä saastuttamista koskevan Clean Air Act -lain nojalla.

5.6.2014

Tuoreen selvityksen mukaan kaikkien maiden on tehtävä enemmän, jotta ilmastonmuutos saadaan rajoitettua kahteen asteeseen. Nykyinen ilmastopolitiikka on johtamassa 3,0–4,6 asteen lämpenemiseen.

2.6.2014

Ennakkotietojen mukaan energiantuotannon päästöjä leikataan 25 prosenttia vuoteen 2020 ja 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Aiemmin Yhdysvallat on luvannut leikata päästöjään 17 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

17.4.2014

Joukko Nobelin rauhanpalkinnolla palkittuja, muun muassa Jimmy Carter ja Desmond Tutu, vaativat Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa estämään kiistellyn Keystone XL -öljyputken rakentamisen.

16.4.2014

Yhdysvaltain ympäristöviranomaiset ovat tuoreen tutkimuksen mukaan arvioineet maakaasutuotannon metaanipäästöt jopa tuhat kertaa liian pieniksi. Valkoinen talo on jo aiemmin ohjeistanut viraston selvittämään öljyn- ja kaasuntuotantoon liittyvien metaanipäästöjen vähentämistä.

15.4.2014

Kiina on uudistamassa ja kiristämässä 25 vuotta vanhaa ympäristölainsäädäntöään. Uutistoimisto Reutersin mukaan uudistuksessa luovutaan "kasvua hinnalla millä hyvänsä" -mallista.

10.4.2014

Ensimmäiset ympäristöjärjestöt ovat jo ennättäneet tuomita raportissa esiin nostettavan bioperäisen hiilidioksidin talteenoton (BECCS), jossa yhdistetään hiilidioksidin talteenotto ja bioenergian tuotanto.

20.3.2014

EU-maiden johto kokoontuu Brysseliin pohtimaan vuotta 2030 koskevia päästövähennyksiä, mutta Reutersin saaman luonnoksen mukaan päätökset lykätään syksyyn.

4.3.2014

Ympäristöministeri Ville Niinistö toivoo, että EU:ssa päästäisiin mahdollisimman pian sopuun yhteisistä ilmastotavoitteista. Niinistö osallistui maanantaina ympäristöministerien kokoukseen Brysselissä.

26.2.2014

Autovalmistajien on vuodesta 2020 lähtien huolehdittava, etteivät myytävien autojen keskimääräiset kilometripäästöt ylitä 95 grammaa. Tosin ensimmäisenä vuonna raja koskee vain vähäpäästöisintä 95 prosenttia uusista autoista.

25.2.2014

Yhdysvaltain korkein oikeus ryhtyi maanantaina käsittelemään ympäristövirasto EPA:n oikeutta rajoittaa päästöjä, johon presidentti Barack Obaman ilmastopolitiikka perustuu.

13.2.2014

Lähetekeskusteluun edennyt ympäristönsuojelulaki rajaa turvetuotannon jo ojitetuille soille ja jättää luonnontilaiset suot rauhaan. Laki myös velvoittaa teollisuuden käyttämään päästöjen minimoinnissa parasta mahdollista teknologiaa.

6.2.2014

Parlamentti hyväksyi keskiviikkona komission esitystä tiukemman kannan vuoden 2030 ilmastotavoitteisiin. Molemmissa esityksissä tavoitellaan 40 prosentin päästövähennyksiä, mutta parlamentti haluaa myös jäsenmaita sitovat tavoitteet uusiutuvalle energialle ja energiatehokkuuden parantamiselle.

5.2.2014

Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina päätöslauselman Euroopan terästeollisuuden elvyttämiseksi. Esitystä vastustivat lähinnä vihreiden sekä vasemmiston edustajat ja se hyväksyttiin äänin 557–95.

4.2.2014

Alueiden komitea otti komissiota ja parlamenttia tiukemman linjan hiilidioksipäästöjen hillitsemiseen. ”Raporttini hyväksyminen sekä oikeiston että vasemmiston äänillä oli työvoitto”, sanoo vihreiden Sirpa Hertell.

29.1.2014

Rakennuksen elinkaaren mittainen energiankulutus on perinteisessä puutalossa hieman hirsitaloa pienempi, mutta kun huomioidaan hiilinielu sekä ylijäävän puun käyttäminen biopolttoaineena, nousee hirsi paremmaksi vaihtoehdoksi.

22.1.2014

Euroopan komissio julkisti keskiviikkona suunnitelmansa vuoden 2030 ilmastotavoitteista. Tarkoituksena on painottaa entistä enemmän päästövähennyksiä ja jättää esimerkiksi energiatehokkuuden parantaminen jäsenmaiden omalle vastuulle.

10.1.2014

Europarlamentin äärilaitoja edustavat valiokunnat päätyivät kannattamaan vihreidenkin toivomaa kolmoistavoitetta, mutta huomattavasti toivottua vaatimattomammilla prosenteilla.

11.12.2013

Kanadalaistutkijat ovat löytäneet uuden, huomattavasti aiemmin tunnettuja kasvihuonekaasuja voimakkaammin ilmastoa lämmittävän kaasun. PFTBA:ta ei esiinny luonnossa, vaan sitä tuotetaan keinotekoisesti muun muassa elektroniikkateollisuuden tarpeisiin.

29.11.2013

Britannian, Ranskan ja Saksan mukaan päästökaupan tulisi koskea vain EU:n sisäisiä lentoja eikä kaikkia alueen ilmatilassa edes osittain tapahtuvia lentoja, kuten komissio on esittänyt.

27.11.2013

Henkilöautojen päästöjen vähentämistä lykätään Saksan tahdosta kolmella vuodella. Samaan aikaan parlamentissa äänestettiin liikenteen sähkö-, vety- ja maakaasujakeluverkoston parantamisesta.

12.11.2013

Lounaiden aiheuttamissa ilmastopäästöissä on suuria eroja, kertoo MTT. Pääruuan osuus koko aterian ilmastovaikutuksista oli 45 prosenttia, salaattien vajaat 30 prosenttia, maidon 20 prosenttia ja leivän vajaat 10 prosenttia.

8.11.2013

Vähähiiliseen talouteen pitäisi siirtyä kahdeksan kertaa nykyistä nopeammin, jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin rajoitettua kahteen asteeseen, arvioi konsulttiyhtiö PricewaterhouseCoopers.

7.11.2013

Tuoreen raportin mukaan jokaista aiheutettua hiilidioksiditonnia tuetaan noin viidellä eurolla, mikä on sama määrä, joka EU:n päästökauppa-alueella toimivan saastuttajan pitää maksaa päästöistään. Tuet siis nollaavat EU:ssa alhaisen hinnan piinaavan päästökaupan merkityksen.

4.11.2013

Talouskriisin vaikutus Euroopan päästöihin on ollut luultua pienempi, arvioi tuore ranskalaistutkimus. Euroopan komissio puolestaan selvitti, että päästöt kasvoivat maailmassa viime vuonna huomattavasti taloutta hitaammin.

31.10.2013

Kaikki EU:n suuret autovalmistajat ovat saavuttamassa vuodelle 2015 asetetut henkilöautojen päästörajat, arvioi Euroopan ympäristövirasto EEA. Vuoden 2020 tavoitteita ollaan kuitenkin vesittämässä Saksan toiveesta.

28.10.2013

Tuoreet raportit kertovat, mitä kivihiilestään kuuluisien Australian ja Puolan kannattaisi tehdä, jotta ilmastonmuutoksen tuhoisimmilta seurauksilta säästytään.

25.10.2013

Britannian tekemän selvityksen mukaan EU:n on leikattava päästöjään aiottua tiukemmin, jotta se välttää ilmastonmuutoksen pahimmat seuraukset. Uutistoimisto Reutersin mukaan tarvittava päästövähennys on 50 prosenttia vuodesta 1990 vuoteen 2030.

15.10.2013

Saksan autoteollisuus sai haluamansa maanantaina järjestetyssä ministerikokouksessa. Se pitää epäreiluna, että päästörajojen saavuttaminen on saksalaisille vaikeampaa kuin esimerkiksi ranskalaisille tai italialaisille.

11.10.2013

Suurten CCS-hankkeiden määrä on pudonnut vuodessa 75:stä 65:een. Aiheesta raportin julkaissut instituutti varoittaa, ettei teknologiasta ole merkittävää apua ilmastotalkoissa, ellei ilmastopolitiikkaan saada ryhtiä ja jatkuvuutta.

10.10.2013

EU-alueen päästöt olivat viime vuonna 18 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990. Unionin yhteinen tavoite on vähentää päästöjä 20 prosenttia 2020 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Euroopan ympäristövirasto EEA:n selvityksen mukaan nykyisillä päästövähennystoimilla päädytään 21 prosentin leikkaukseen.

20.8.2013

Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) kertoi tiistaina, että kadmiumin enimmäisrajan ylittäviä pitoisuuksia mitattiin lähinnä särjistä.

13.8.2013

Aiemmin on arvioitu, että metaani- ja nokipäästöjä leikkaamalla olisi mahdollista jarruttaa ilmaston lämpenemistä noin puolella celsius-asteella. Tuoreen tutkimuksen mukaan vaikutus olisi vain noin 0,16 astetta.

8.8.2013

Leijupolttoteknologia mahdollistaa aiempaa joustavamman ja tehokkaamman hiilidioksidin talteenoton. VTT peräänkuuluttaa tiedotteessaan poliittisia päätöksiä ja lainsäädäntöä, jotta talteenottoteknologia saadaan pian laajaan käyttöön.

24.7.2013

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen edustajat käyvät kiivaita neuvotteluja lentopäästöjen leikkaamisesta, kertoo uutistoimisto Reuters. Asiasta on määrä päättää YK:n alaisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n yleiskokouksessa syyskuussa.

11.7.2013

Kiina ja Yhdysvallat ovat sopineet päästövähennyksistä. Maiden yhteinen ilmastotyöryhmä kokousti keskiviikkona ja sopi muun muassa raskaiden ajoneuvojen, teollisuustuotannon ja hiilivoimaloiden päästöjen leikkaamisesta.

28.6.2013

Saksa jarruttaa kaikin voimin autoliikenteen päästörajojen kiristämistä EU:ssa. Greenpeacen liikennepolitiikasta EU-tasolla vastaava Franziska Achterberg varoittaa, että kyse ei ole pelkästä viivyttelystä vaan Saksa haluaa vesittää esityksen uuteen uskoon.

11.6.2013

Yhdysvallat vähensi päästöjään 200 miljoonaa tonnia ja EU 50 miljoonaa tonnia. Samaan aikaa kuitenkin Kiina kasvatti päästöjään 300 miljoonaa tonnia ja Japanikin 70 miljoonaa tonnia.

11.6.2013

Greenpeace esittää 55 prosenttia Euroopan unionin yhteiseksi päästövähennystavoitteeksi vuodelle 2030. Komissio on asettanut omaksi lähtökohdakseen vähintään 40 prosentin vähennyksen.

4.6.2013

Lentoyhtiöt ovat päässeet sopuun päästöjen vähentämisestä. Ne toivovat, että hallitukset sopisivat yhdestä yhteisestä markkinapohjaisesta mekanismista, joka koskisi kaikkia lentoyhtiöitä.

23.5.2013

Miten kaivokselle jää näin paljon vettä, vaikka kaiken ylimääräisen jäteveden pitäisi laskujen mukaan päätyä vesistöön?

23.5.2013

Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi lain, jolla pyritään ohittamaan presidentti Barack Obama kiistanalaista Keystone XL -öljyputkea koskevassa päätöksenteossa.

23.5.2013

”Näin merkittävän teon pitäisi kannustaa kaikkia maita, erityisesti suurimpia päästelijöitä kuten Yhdysvaltoja, tiukempaan ilmastopolitiikkaan”, ilmastonmuutoksen talousvaikutuksien tutkijana tunnettu Nicholas Stern sanoo.

8.5.2013

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta esittää, että uusien pakettiautojen huippunopeus rajoitetaan elektronisesti 120 kilometriin tunnissa. Valiokunta linjasi tiistaina kantansa kevyiden kuorma-autojen ja pakettiautojen päästövähennyksistä.

7.5.2013

Kiina ja Yhdysvallat kiihdyttävät toimiaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tällaiseen lopputulokseen on päätynyt Australian ilmastopaneeli viime viikolla julkaistussa The Critical Decade -raportissaan, jossa on arvioitu eri maiden ilmastopolitiikkaa.

3.5.2013

Esimerkiksi A-energialuokan pienkerrostalossa rakennusmateriaalien osuus vastaa lämmityksen aiheuttamia päästöjä, kun tarkastelujaksoksi valitaan 50 vuotta. Myös erilaisilla toteuttamistavoilla voidaan vaikuttaa hiilijalanjälkeen.

2.5.2013

Vain reilu kolmannes maailman suurimmista yrityksistä raportoi päästönsä sääntöjen mukaan, arvioi asiaa selvittänyt Environmental Investment Organisation. Puhtailla papereilla 800 yrityksen joukosta selvisi ainoastaan saksalainen kemikaaliyhtiö BASF.

2.5.2013

Hallinto-oikeus arvioi, että ylijäämävettä on kerääntynyt kaivokselle toiminnan alkuvaiheesta lähtien, eivätkä sateet ole keskeinen syy veden kertymiseen kaivosalueelle.

29.4.2013

Teollisuusmaiden päästöt laskivat 0,7 prosenttia vuonna 2011. Asiaa on selvittänyt uutistoimisto Reuters YK:lle ilmoitettujen lukujen perusteella. Muutos on varsin pieni ja globaalien päästöjen osalta se jää Kiinan ja muiden kasvavien talouksien päästöjen kasvun varjoon.

26.4.2013

”Kivihiili on tällä hetkellä maakaasuun verrattuna halpa polttoaine, eikä päästöoikeuksien hintakaan rajoita sen käyttöä”, sanoo HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.

25.4.2013

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta äänesti keskiviikkona uusien autojen hiilidioksidipäästörajojen kiristämisen puolesta. Komission esityksen mukaan uusien autojen päästöjen tulee olla vuonna 2020 keskimäärin 95 grammaa kilometrillä. Vuoteen 2025 mennessä päästöt on määrä saada 68–78 grammaan kilometrillä.

19.4.2013

Toissa viikon sunnuntaina paljastuneen uuden kipsisakka-altaan vuodon jälkeen Talvivaara on juoksuttanut Vuoksen vesistöön oikeuden määrittelemää kiintiötä valtavan paljon enemmän käsiteltyä jätevettä.

12.4.2013

Ely-keskuksen mukaan riski uudesta vuodosta on olemassa, eikä sen sattuessa kaivoksen hätäisesti rakennettujen patojen kapasiteetti riitä.

10.4.2013

Kainuun ely-keskus ei ole vielä kertonut, hyväksyykö se kaivosyhtiön käsitystä yllättävästä poikkeustilanteesta. Vihreän Langan saamien tietojen mukaan ympäristöjärjestöt aikovat valittaa elyn päätöksestä välittömästi, jos näin käy.

4.4.2013

Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissisen mukaan kaivosyhtiö ei ole lisännyt jäteveden juoksutuksia pohjoiseen. Nissinen sanoi torstai-iltana Vihreälle Langalle, että pari viimeistä viikkoa pohjoiseen on laskettu noin 800 kuutiota jätevettä tunnissa.

14.2.2013

Naudanliha tuottaa grammaa kohden keskimäärin 15 kertaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin kasvikset, mutta kun päästöt rinnastetaan energiasisältöön, ero on enää kolminkertainen.

7.2.2013

Yhdysvallat ei ole saavuttamassa päästövähennystavoitettaan, arvioi World Resorces Instituten tuore raportti Can The U.S. Get There From Here? Yhdysvallat on asettanut tavoitteekseen 17 prosentin päästövähennyksen vuosina 2005–2020

31.1.2013

Euroopan komission odotetaan julkistavan tänä vuonna suunnitelman siitä, miten autojen päästöjä vähennetään 2020 jälkeen. Ympäristöjärjestöt toivovat, että vuodelle 2025 asetettavat tavoitteet ovat tiukat.

14.11.2012

Viime vuoden kasvihuonekaasupäästöt olivat ennätykselliset 34 miljardia tonnia, arvioi saksalainen IWR-tutkimuslaitos. Vuoden 2010 päästöt olivat 33 miljardia tonnia.

13.11.2012

EU on kuitenkin valmis palaamaan omaan päästökauppaansa, jos ICAO-neuvottelut kariutuvat: ”Jos tämä ei etene – ja toivon todella, että se etenee – olemme taas samassa tilanteessa kuin nyt”, ilmastokomissaari Hedegaard varoittaa.

9.10.2012

Ilmansaasteita koskevan sääntelyn kiristäminen voi sulkea Yhdysvalloissa lähivuosina jopa satoja hiilivoimaloita. Alimmankin arvion toteutuminen tarkoittaisi keskimäärin joka kuudennen voimalan sulkemista.

2.10.2012

EU:n ja Euroopan ulkopuolisten suurvaltojen välejä on kiristänyt EU:n yksipuolinen päätös aloittaa lentoliikenteen päästökauppa. Vastaavia markkinaehtoisia päästövähennyksiä suunnitellaan myös laivaliikenteeseen.

2.8.2012

Nykyinen päästöjen vähenemistahti ei riitä, sillä viime vuoteen verrattuna henkilöautojen keskipäästö on alentunut vain 2,6 prosenttia.

Sivut

Viite