Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


8.10.2018

”Lämpenemisen rajoittaminen puoleentoista asteeseen on mahdollista kemian ja fysiikan lakien puitteissa, mutta sen tekeminen vaatii ennennäkemättömiä muutoksia”, yhtä raportin työryhmistä johtanut Jim Skea sanoo.

5.10.2018

Ilmastonmuutoksen vakavimpien seurauksien välttäminen on vielä mahdollista, mutta toimiin on ryhdyttävä viivyttelemättä. Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuore, varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa julkaistava raportti toistaa usein kuullun väitteen ennennäkemättömällä painoarvolla.


Viite