Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


1.10.2019

Saamelaiskäräjien alustavien tulosten mukaan käräjien sisäinen oppositio vahvistui. Vihreä Lanka haastatteli yhden läpimenijän ja yhden valitsematta jääneen. Näin he arvioivat käräjien tulevaa nelivuotiskautta.

29.8.2019

”Pelkään tulevaisuutta, jossa Saamenmaa on täynnä kaivoksia, teollisuutta, massaturismia ja tuulivoimaa”, saamelaiskäräjille pyrkivä Janne Hirvasvuopio sanoo.

11.2.2019

”Saamelaisten huoli on jatkuvasti jätetty liian vähälle huomiolle valtion johdossa.”

27.9.2018

”Saamelaisten asema on myös kamppailua näkyvyydestä ja Suomen maineesta. Silti päätöksenteossa on farssin piirteitä.”

15.11.2017

Bonnin ilmastoneuvotteluista saatiin keskiviikkona uutisia, sillä alkuperäiskansojen roolin vahvistamisesta on päästy sopuun. Suomi puolestaan kertoi ratifioineensa otsonisopimuksen lisäpöytäkirjan.

19.10.2017

Saamelaispolitiikkaa aktiivisesti seuraava Pirita Näkkäläjärvi toivoo, ettei hallituksen perustamasta komissiosta tule tekosyy, jolla viivytetään saamelaisten oikeusaseman päivittämistä kansainvälisten velvoitteiden tasolle.

10.7.2017

Ulkoministeri Timo Soini toivoo, että Jäämeren radan vaikutusarvioinnit valmistuisivat parissa vuodessa. Saamelaiskäräjät ja WWF vaativat huolellisuutta arviointeihin.

23.3.2015

Saamelainen Suomessa -blogia pitävä saamelaisaktivisti 
Neeta Jääskö sanoo, että valvontamekanismi on olennaisin asia: ”Suomi pistetään tilivelvolliseksi, jos se ei noudata sopimusta. Se vahvistaa neuvotteluvelvoitetta saamelaisten kanssa.”

2.10.2014

Saamelaismääritelmää ollaan tiukentamassa. Hallitus antoi viime viikolla eduskunnalle esityksen saamelaiskäräjälaista. Laki sisältää määritelmän siitä, kuka on äänioikeutettu saamelaiskäräjävaaleissa.


Viite