Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


27.9.2018

Suomalainen koulujärjestelmä rakentaa yhä myyttiä yhden kielen ja mielen Suomesta, sanoo Pirita Näkkäläjärvi.

3.5.2018

Suomessa EU-budjetista voi muodostua uusi juopa hallituksen sisälle, vaikka lopulliset päätökset venynevätkin seuraavan hallituskauden puolelle.

6.9.2017

Suomi täyttää sata vuotta. Millaiseksi uusmaalaiset lukiolaiset kuvittelivat satavuotiaan Suomen 30 vuotta sitten? Toimittaja Vesa Sisättö luki lehden ”tulevaisuudesta”, jota oli itse kuvittelemassa luokkakaveriensa kanssa. Jotkut ennustuksista osuivat, suurin osa ei. Eniten lehti kertoo 1980-luvun Suomesta.

23.5.2017

Jos kaikki suomalaiset jättäisivät eläinperäiset tuotteet, yhteiskunta mullistuisi.

15.4.2015

Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2013 yhden prosentin korkeammat kuin vuotta aiemmin. Tilastokeskuksen julkaiseman tilaston mukaan taustalla oli erityisesti kiivihiilen käytön lisääntyminen.

22.9.2011

<p>Ilmatieteen laitos on selvittänyt leviämismallinnuksen avulla, mihin suuntaan 1950-1960-luvuilla Novaja Zemljan saarella tehtyjen ydinkokeiden saastepilvet ovat kulkeutuneet.</p>

7.6.2011

<p>Mitä Suomi voisi oppia Ruotsilta politiikassa ja taloudessa, kysyy Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tuoreen raportin otsikko. Vastaus kuuluu: kansankapitalismin.</p>

29.3.2011

<p>Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n tutkijat povaavat Suomen tuulivoimateknogialle rahakasta tulevaisuutta. Tuotannon pitäisi kaksitoistakertaistua vuoteen 2020 mennessä.</p>

7.6.2010

<p>Mikä yhdistää Venäjän pyrkimystä arktisten alueiden valtiaaksi ja Turkuun suunniteltua moskeijaa? Vaikuttavat verkkosivut.</p>


Viite