Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Älä lorota lutratessa

25.4.2016

Ekokyttä

Käyttäjän Ekokyttä kuva
Ekokyttä ratsaa ympäristöä ohituskaistana käyttäviä. Ilmiannot: toimitus@vihrealanka.fi

Ekokyttä seilasi hiljattain eteläisen meren yli sukulaiskansan maahan. Ympäristön asiaa edistävien kampanjoiden suurkuluttajana Ekokyttä ilahtui huomatessaan, että Tallinnan keskustassa oli käynnissä näyttävä kampanja suikussa pissaamisen edistämiseksi.


Tapaus:
Säännöllisin väliajoin esiin nousevan ekomyytin mukaan suihkussa pissaaminen säästäisi valtavia määriä vettä. Ennen virolaisen Rakett-mediatoimiston kampanjaa ajatus on ollut esillä muun muassa Brasiliassa vuonna 2009 ja Englannissa vuonna 2014.


Esitutkinta:
Kampanjan tehokkuutta perustellaan yleensä olettamalla, että vessan vetäminen kuluttaa vettä noin kymmenen litraa, ja että pissaaminen ei pidennä suihkussa vietettyä aikaa.

Moderneilla vessanpöntöillä on mahdollista huuhdella pienet – ja usein isotkin – asiat normaalihuuhtelua pienemmällä vesimäärällä, jopa alle kolmella litralla.

Kansan syvimpiä tuntoja heijastelevan Vauva.fi-keskustelufoorumin aihetta koskevan, monikymmensivuisen keskustelun perusteella suihkussapissaavat käyttävät usein jonkin verran aikaa ja vaivaa lattian huuhtomiseen. Koska suihku käyttää vettä noin kahdeksan litraa minuutissa, voi suihkussa pissaamisen perustella vedensäästöllä vain, jos huuhtelu kestää alle 20 sekuntia.

Koska Suomessa ei ole pulaa vedestä, on energiankulutuksella olennainen merkitys. Koska vessa huuhdotaan kylmällä vedellä, ei lämpimässä suihkussa pissaaminen ole ekoteko, jos se tekee suihkusessiosta yhtään pidemmän kuin mitä se muuten olisi.


Päätös: Jätetään syyttämättä. Ympäristön kannalta suihkussa pissaamisella ei ole suurta merkistä, mutta kampanjat, jotka kannustavat pohtimaan vedenkulutusta edistävät yleistä ympäristötietoisuutta. Ja Viro on sitäpaitsi Ekokytän toimivalta-alueen ulkopuolella.





Viite