Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Joko 2000-luvulla syntyneet ovat enemmistö?

Juha Peurala

Eno-kuvitus
Elämä pakettiin. Kun 2000-luvun sukupolvet ohittavat vanhemmat, nämä ovat jo eläkeiässä. Seniileiden senioireiden elämän keskeiset osat mahtuvat näppärästi pakettiin, joka voidaan säilöä vaikka kiertoradalle.Juha Peurala

Elämä pakettiin. Kun 2000-luvun sukupolvet ohittavat vanhemmat, nämä ovat jo eläkeiässä. Seniileiden senioireiden elämän keskeiset osat mahtuvat näppärästi pakettiin, joka voidaan säilöä vaikka kiertoradalle.

18.3.2016

Eno

2000-lukulaiset ovat vielä vähemmistö.

Nimimerkki ”Lisääntyjä” kysyy: Ihmiskunta on aika nuorta. Joko maailmassa on enemmän 2000-luvulla kuin 1900-luvulla syntyneitä? Jos ei, koskahan näin mahtaa olla?

Eno vastaa: Näinhän ne väittävät, että nuorisoa on maailma väärällään. En voi vahvistaa havaintoa, ainakaan ikkunasta ulos katsomalla. Nuorin henkilö, joka meidän kylänraitilla kulkee, on Posti-Arttu. Sekin jäisi kohta eläkkeelle, jos olisi töissä.

Nuorisolaisia on kuitenkin jossain paljon, väittävät. Maailmassa oli viime vuoden puolivälissä noin 7,3 miljardia ihmistä. Näistä 26 prosenttia, eli pyöreästi neljännes, oli alle viisitoistavuotiaita. Suomeksi sanottuna syntynyt vuonna 2000 tai sen jälkeen. Se tekee noin 1,8 miljardia tenavaa sylivauvasta ärsyttävään teiniin, joka vastaa kaikkeen ”ihan sama”.

Eli vielä meitä 1900-lukulaisia on reilu enemmistö ja saamme päättää. (Jos tätä lukee joku 2000-lukulainen – no, sinulla on varmaan läksyjä tekemättä, menepäs niiden pariin.) Niillä kahdella tiedetyllä, yhä elävällä 1800-luvulla syntyneellä, ei tässä ole tilastollista merkitystä.

Milloin me 1900-lukulaiset sitten jäämme vähemmistöön? Sitä vuotta ei periaatteessa kukaan tiedä tarkkaan, sillä se riippuu tulevaisuuden syntyvyys- ja kuolleisuuslukujen kehityksistä. Tulosta voi kuitenkin arvioida nykyisten lukujen pohjalta, siis olettamalla, että meininki pysyy suunnilleen samana tästä eteenpäin seuraavat reilut viisitoista vuotta. Sillä se suunnilleen on aikahaarukka, josta tässä puhutaan.

Nopea ja karkea tapa päätellä asia on olettaa, että ihmiskunnan mediaani-ikä pysyisi samana. Eli siis ikä, jota nuorempia ja vanhempia on molempia puolet väestöstä. Vuonna 2015 ihmiskunnan mediaani-ikä oli 29,6 vuotta. Lisäämällä tähän 2000 saadaan että viimeistään 2030 ihmiskunnan enemmistö olisi syntynyt 2000-luvulla.

Asiaa voi laskea myös pidemmän kautta syntyvyys- ja kuolleisuuslukujen avulla, mutta en mene nyt siihen, koska palstatila ei riitä. Tulos on silläkin tapaa samansuuntainen.

Olen varovaisen toiveikas alkaneen vuosituhannen suhteen. Tuskin 2000-lukulaisissa on yhtä suuria törppöjä kuin meissä 1900-lukulaisissa. Makkos-Oskari jo yksin laskee 20. vuosisadan keskiarvoa roimasti.





Viite