Hei EU-setä, lakkaa puhumasta itsestäsi

5.12.2016

Maria Pettersson

Maria Pettersson on europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sd) avustaja.

On Brexit-äänestyksen jälkeinen tiistaiaamu. Kansalaiset kaikkialla Euroopassa ovat ihmeissään, monet järkyttyneitä ja huolissaan. Unioni on peruuttamattomasti muuttunut. Mitä nyt tapahtuu? Miten etenemme? Mitä EU:lle ja sen kansalaisille tapahtuu?

Kysymykset risteilevät Euroopassa. Myös muilla mantereilla seurataan tilannetta tarkasti. Euroopan parlamentti kokoontuu istuntoon käsittelemään Brexitiä. Kamerat ovat paikalla ja streemaavat suoraa lähetystä kaikkialle maailmaan.

Paikalla on myös Euroopan komission puheenjohtaja Juncker. Mitä nyt tapahtuu, Jean-Claude? Kerro meille, rauhoita meitä, sano että kaikki menee lopulta hyvin!

Juncker aloittaa puheensa.

"Minulle oli buukattu tälle aamulle paljon kokouksia, mutta päätin tulla tänne Euroopan parlamenttiin."

Ööö okei, no kiitos kai. Kiitos kun peruit epäilemättä tärkeät kokoukset ja tulit kumminkin puhumaan.

”On sallittua olla surullinen. Ja minä olen surullinen, en peittele sitä. Olen surullinen," Juncker kertoo.

Hän palaa surullisuuteensa vielä uudelleen. Brexitissä on nimittäin kyse eritoten Jean-Claude Junckerin tunteista.

”Minä olen surullinen", hän sanoo.

"Minä en ole robotti, harmaa byrokraatti tai teknokraatti."

Se on niin tärkeä viesti, että Juncker toistaa sen.

”Minä EN ole teknokraatti. EN OLE byrokraatti.”

Sitten hän alkaa puhua omasta valintaprosessistaan, jonka ansiosta hänestä tuli komission puheenjohtaja. Ja jotta ei pääsisi unohtumaan, hän toistaa vielä:

"En ole robotti. En ole kone."

"Olen eurooppalainen", Juncker sanoo.

"Ja minulla on oikeus sanoa, että pidän Britannian eroa valitettavana.”

Hyvä Jean-Claude! Taistele oikeudestasi puhua! Se ei ole kovin vaikea taistelu, olet nimittäin yksi Euroopan vaikutusvaltaisimpia ihmisiä, jonka jokainen puhe uutisoidaan. Sinun oikeuttasi sanoa ei rajoita kukaan.

Seuraavaksi Juncker ilmoittaa, ettei ole rahamarkkinoiden orja. Puheen ensimmäinen osa kestää seitsemän minuuttia, ja niiden aikana Juncker sanoo 41 kertaa "minä".

Eurooppa etsii tukea ja lohdutusta, koko maailma kuuntelee, ja komission puheenjohtaja päättää käyttää puheaikansa vakuuttelemalla, ettei ole robotti (mikä saa arvelemaan, että hän saattaa olla robotti).

Seuraavaksi ovat vuorossa ryhmien puheenjohtajat. Ensimmäisenä Junckerin puoluetoveri, saksalainen Manfred Weber.

Hän aloittaa vähän paremmin, hehkuttaa yhtenäisyyttä ja puhuu vihaa vastaan. Lopussa kuitenkin lörähtää.

”Minun kansallisuuteni on saksalainen. Murteeni ja tapani ovat Saksasta. Minä kannatan jalkapallon EM-kisoissa Saksaa. Sydämeni ja pääni ovat Euroopassa. Tämä on minun maanosani. En anna ekstremismin juurtua tänne! Olen Saksan kansalainen!"

Kiitos tästä, Manfred. Rasismia vastaan on mahdotonta puhua kertomatta jalkapallomieltymyksistään.

Yksi odotetuimmista puheista tulee Brexitin arkkitehdilta, britti Nigel Faragelta.

"Kun tulin tänne 17 vuotta sitten ja sanoin haluavani johtaa kampanjaa, jossa Britannia eroaa EU:sta, te kaikki nauroitte minulle. No ettepä naura enää, ettehän?”

Kiitos Nigel. Brexitissä oli kyse nimenomaan sinusta ja siitä, että sinulle naurettiin.

Romahtaisikohan universumi sisäänpäin, jos korkea-arvoiset EU-sedät eivät puhuisi itsestään kokonaiseen vuorokauteen? Tätä tuskin päästään koskaan testaamaan.

Valitettavasti Brexit-keskustelu ei ollut ainutlaatuinen esimerkki siitä, miten kiihkeästi Euroopan mahtavimmat miehet haluavat puhua itsestään.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, jossa pitää usein niellä omat mieltymyksensä saadakseen jotain aikaan. Harvaa huippupoliitikkoa on ajanut vain henkilökohtainen vallanhalu.

Yhteisten asioiden hoidon täytyy olla suuri intohimo – muuten ei jaksa käyttää vuosikymmeniä taistellakseen itsensä kuntatason pikkutekijästä Euroopan huipulle.

Taistelussa tarvitaan kuitenkin myös kykyä ja halua puhua itsestään loputtomiin – äänestäjille, medialle, puoluetovereille, kaikille. Se voi jäädä päälle. Jossain vaiheessa se alkaa kuulostaa erittäin pahalta.

Jotkut poliitikot ajattelevat, että minä-puhe ehkä tuo heidät lähemmäksi äänestäjää. Näin voikin olla esimerkiksi kuntatasolla, jossa poliitikko ja äänestäjä todella käyttävät samaa uimahallia, heidän lapsensa käyvät samaa koulua ja illalla ollaan samassa Alepassa hakemassa samaa 30 prosentin alennuksessa olevaa jauhelihaa.

Mutta jossain vaiheessa yhteys katkeaa. Ei ehkä EU-setien omassa päässä – Juncker varmaan arvelee olevansa ihan hyvin perillä tavisten elämästä – mutta eurooppalaisten mielissä kyllä.

Junckeriin ja hänen robottipelkoihinsa ei samaistu kukaan. Eikä tarvitsekaan – Junckerin homma on johtaa joukkoja, ei teeskennellä olevansa yksi rivimiehistä. Mutta hyvä ihme sentään, voisiko hän edes pikku hetkeksi lakata puhumasta itsestään?

Rakas EU-setä! Kun seuraavan kerran menet puhumaan ihmisille, sulje silmät ja kuiskaa kolmesti itsellesi "Tässä ei ole kyse minusta". Sen jälkeen astu lavalle ja puhu siitä, mikä jokaista kansalaista kiinnostaa kaikkein eniten: kansalainen itse.

eu  euroopan parlamentti  brexit  poliitikot