Kapua valloitti tavoitteensa

26.11.2014

Seija Paasi

Kapua-tiimimme matkasi matkamme toiseksi viikoksi Simienin kansallispuistoon, joka on Unescon maailmanperintökohde. Siellä oleva Ras Dashen on Afrikan neljänneksi korkein vuori ja Etiopian korkein huippu. Se oli vaelluksemme kohde.

Kansallispuistoalueella ei saa vaeltaa ilman opasta ja metsänvartijaa, joita meillä olikin kaksin kappalein. Miehet olivat hyvin avuliaita aina kun reitti muuttui haastavaksi. Retkikuntamme teltat ja tarvikkeet sekä meidän varusteemme kulkivat muulien selässä, me kannoimme itse päivärinkkamme ja lounaseväämme itse. Meillä oli mukanamme myös seudun paras kokki ja täytyy sanoa, että niissä alkeellisissa leirikeittiöoloissa avotulella usean ruokalajin päivälliset olivat ammatillinen taidonnäyte.

Päivämatkat alkoivat aamuvarhaisella ja saavuimme uuteen leiriin iltapäivän puolella. Kuluneiden päivien aikana saatoimme ihastella muun muassa paviaaneja ja etiopianvuorikauriita, joka on hyvin uhanalainen laji. Näkemämme linnut näyttivät hauskoilta, värikkäiltä ja upeilta. Isojen kotkien liitely vuoristossa on upean näköistä. Ja pilvet, joita nousi alhaalta ylös, tuli vasemmalta ja oikealta, monessa kerroksessa ja osa oli alapuolellamme, ovat yksi kauneimpia kokemiani luontokokemuksia. Myös ilta- ja yötaivas on jäänyt sieluuni, se oli niin kaunis: tuntui kuin runsasmääräinen tähtitaivas olisi ollut käden ulottuvilla, Linnunrata näkyi selkeänä ja kuun sirppi kellotti selällään.

Tiimimme yhteishenki oli loistava: tsemppasimme ja tuimme toisiamme. Meille oli sanomattakin selvää, että me menemme koko tiimi huipulle asti, askelsimme hitaasti, jotta minimoimme riskit sairastua vuoristotautiin. Normaalit vatsataudit ja sairastumiseni flunssaan eivät estäneet meitä. Lääkitsin itseäni poikkeuksellisen paljon ja totesinkin nauraen, että suoritukseni hylätään, koska olen doopattu. Flunssa ei kuitenkaan vähentänyt matkan antia, sillä kaiken koetun merkitys oli niin paljon suurempaa.

Simienin sakaalit herättivät meidät eräänä aamuyönä: kiljuva ääni oli selkäpiitä karmiva. Seuraavana yönä kävin yöllä pusikossa, ja tiirailin kyllä hyvin tarkkaan otsalampun valossa, ettei vain sakaaleja näy. En usko, että tuntuisi kovin kivalta jos sakaali sattuisi kankusta puraisemaan!

Ras Dashenin huiputuspäivä oli 18.10. Lähdimme Ambikon leiristämme aamulla neljän aikaan. Vaelsimme hiljaisuudessa ja pimeydessä otsalamppujen valossa, tarkasti katsoen, mihin asetimme jalkamme. Aurinko nousi kuuden maissa ja ehdimme sopivasti eräälle harjanteelle sitä ihailemaan. Valo siivilöityi upeasti vuorten rinteisiin herättäen koko Simienin. Vaellus Ras Dashenin huipulle kesti kuusi tuntia ja matkaa kertyi noin kahdeksan kilometriä, korkeusnousua 1350 metriä. Ras Dashen piti valloittaa yhdessä ja sen me teimme!

Olen tyytyväinen Kapua-vuoteemme, sillä olemme keränneet noin 76 000 euroa kehitysyhteistyöhön, mutta saaneet kokea myös Etiopian upean luonnon ja sen, että tiimimme kahdestatoista yksilöstä syntyi ME. Yhteisöllisyyden kokemus oli ainutkertainen, jota muistoa kannamme mukanamme ikuisesti. Viivyimme huipulla noin tunnin, iloitsimme, otimme kuvia ja juhlistimme huiputusta skumpalla.

Etiopian matkallani näin paljon kaunista ja hiukan ikäviäkin asioita. Mieleeni on jäänyt pieni tyttö seisomassa kotitalonsa portilla. Vuoristolaiset käyttävät vilttejä yllään, koska vuoristossa on kylmä. Minullakin oli öisin villakerrasto, parit patjat, silkkimakuupussi ja hyvä lämmittävä makuupussi. Tämä pieni tyttö seisoi viltti yllään, mutta hänellä ei ollut rihman kiertämää viltin alla. Pieni, hento tyttö paleli.

Näin myös vammaisia vuoristossa. Sieltä on, maaston vaikeakulkuisuuden vuoksi, vaikea päästä kaupunkiin niiden järjestöjen piiriin, jotka tukevat vammaisia ihmisiä kehitysyhteistyön varoilla. Vaikka periaatteessa Etiopian hallitus lupaa, että kaikki lapset pääsevät kouluun ja että vuoristokylissäkin oli kouluja, niin vammaisille ihmisille koulutus ei ole siltikään itsestään selvyys. Eikä se ole sitä aina vuoristokylien terveillekään lapsille, koska he käyvät paimenessa ja tekevät perheen töitä.

Päällimmäisin kokemus matkalta on nöyryyden tunne, koska sain nähdä ja kokea Simien vuoriston äärettömän kauneuden ja ihmisten äärettömän, alastoman köyhyyden. Olkaamme kiitollisia siitä mitä meillä on ja autetaan heitä, jotka ansaitsevat inhimillisestä näkökulmasta enemmän lämpöä, opetusta, tukea, työtä ja oikeuden lapsuuteen sekä mahdollisimman hyvään aikuisuuteen luoden uutta tulevaisuutta.

Tue kehitysyhteistyön varainhankintaa Kapua-sivustolla.

Tweet