Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Anna naistenpäivän ruusurahat väkivallan uhreille

7.3.2018

Ozan Yanar

Käyttäjän Ozan Yanar kuva

Mainokset kehottavat taas torstaina naistepäivänä miehiä muistamaan naisia ruusuilla ja suklaalla.

Ruusuissa ja lahjoissa ei ole mitään vikaa. Olen itsekin jakanut ruusuja naistenpäivänä, mutta myös pohtinut, vievätkö ne huomion pois siitä, mitä varten naistenpäivää vietetään. Meidän olisi syytä kääntää katseemme rakenteisiin ja naisten oikeuksien toteutumiseen.

Mitä naisten oikeuksien toteutumiseen Suomessa tulee, askeleita on otettu lähinnä taaksepäin. Euroopan perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on yksi Euroopan vaarallisimpia maita naisille.

Vuonna 2015 solmitun Istanbulin sopimuksen toimeenpano on pahasti kesken, eikä nykyinen hallitus ole halunnut osoittaa riittävästi resursseja tilanteen korjaamiseksi.

Istanbulin sopimuksen viime vuonna laaditun toimeenpanosuunnitelman toteuttaminen on nyt alkanut. Suunnitelmassa on monia tärkeitä tavoitteita, mutta projektille ei ole kohdennettu erityistä määrärahaa, vaan toimenpiteiden rahoitus sisältyy sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaan.


Esimerkiksi lähisuhdeväkivallan
ja muiden naisiin kohdistuvien henki- ja viharikosten ikävät tilastot ovat olleet tiedossa jo vuosia, mutta tarpeeksi tahtoa tilanteen muuttamiseksi ei ole löytynyt.

Suomessa on satojen turvakotipaikkojen vaje, eikä nykyinen turvakotiverkko kata koko maata. Ja vaikka tiedetään, että vammaiset naiset kokevat muita enemmän väkivaltaa, monet turvakodeista eivät ole esteettömiä. Uhreille avun saaminen on paikkakunnasta ja toimintakyvystä kiinni.

Yksi Istanbulin sopimuksen velvoitteista on se, että seksuaalirikoksissa tunnusmerkkinä on suostumuksen puute. Tämänhetkisessä laissa raiskaus määritellään käytetyn väkivallan tai sen uhan perusteella. Suostumuksen puutteen lisäämiseksi lainsäädäntöön on meneillään lakialoite, mutta lainsäädännön muutosta kuvattiin hallituksen sisältä elämälle vieraaksi.

Se, että suojellaan naisten terveyttä ja hyvinvointia, ei ole elämälle vierasta. Raiskauslainsäädännön muuttaminen ei ole Istanbulin sopimuksen toimeenpanosuunnitelmassa.


Hallitus kokoontuu myöhemmin keväällä kehysriiheen päättämään seuraavien vuosien talouden reunaviivoista.

On surullista ja häpeällistä, jos tulevassakaan riihessä ei kunnolla panosteta turvakoteihin, väkivallan uhrien tukemiseen tai naisten oikeuksien parantamiseen.

Jokainen tekemättä jätetty panostus on pois naisilta. Myös tekemättä jättäminen on päätös. Ja jokainen päätös on arvovalinta.

Nyt olisi aika uusille turvakodeille, tukikeskuksille ja ennen kaikkea tasa-arvo-ongelmien vähättelyn lopettamiselle. Naisia ei saa enää unohtaa. Ruusurahat voi tänä vuonna lahjoittaa työhön, jota tehdään väkivallan uhrien tukemiseksi.





Viite