Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Kolme Venäjää

2.12.2014

Krista Mikkonen

Käyttäjän Krista Mikkonen kuva
Kirjoittaja on vihreiden varapuheenjohtaja Joensuusta.

Muistamme ex-puolustusministeri Jyri Häkämiehen puheen, jossa Suomen kolmeksi turvallisuushaasteeksi nimettiin Venäjä, Venäjä ja Venäjä.

Häkämies ei liene tarkoittanut kolmea eri Venäjää. Itse olen viime aikoina nähnyt Venäjän yhä enemmän kolmena erillisenä osana.

Yksi on Putinin valtakoneen johtama Venäjä. Se käy sotaa naapurimaassa, valehtelee ja levittää propagandaa. Se ei piittaa kansainvälisestä oikeudesta eikä yleisestä demokratiakäsityksestä. Putinin Venäjä herättää pelkoa, ja sen toiminta on arvaamatonta. Tämä Venäjä levittää ympärilleen uhkaa, mikä on hiipinyt myös suomalaisten mieliin.

Toinen Venäjä on viranomais-, kunta- tai yhdistystason Venäjä. Se ei vaikuta yhtä uhkaavalta. Esimerkiksi ympäristöviranomaisten kesken on käynnissä merkittäviä hankkeita, joilla parannetaan Suomenlahden tilaa ja edistetään luonnonsuojelua.

Joensuun kaupunki on kehittänyt muun muassa kulttuurimatkailua, nuorisotyötä, musiikkiopetusta, museo- ja kirjastotoimintaa yhteistyössä venäläisten kanssa.

Kolmas Venäjä on ihmisten Venäjä. Itä-Suomessa venäjän kieltä kuulee päivittäin. Tänne saavutaan rajan takaa ostoksille ja lomailemaan. Venäläisiä on siirtynyt Suomen puolelle myös rakkauden, opiskelun ja työn perässä. Suomalaiset kulkevat rajan yli samoista syistä. Venäläismatkailijoilla on suuri merkitys Itä-Suomen taloudelle. Ukrainan sota ja ruplan heikkeneminen on näkynyt turistien vähenemisenä.

Miten näihin Venäjän eri puoliin tulisi suhtautua? Suomen tulee olla yhdessä EU-rintamassa, kun Ukrainaan etsitään rauhaa. Meidän ei tule hakea erityiskohtelua Venäjältä, mutta EU:n toki kannattaa hyödyntää Suomelle kertynyttä Venäjä-tuntemusta.
Suomen ei pidä sitoutua Venäjän valtakoneen alaisuudessa toimivaan Rosatomin ydinvoimalahankkeeseen. Emme saa vaieta Venäjän ihmisoikeus- ja demokratiaongelmista.

Suomalaisten ei kuitenkaan pidä katkoa suhteitaan venäläisiin, päinvastoin. Kansalaisten tiivis kanssakäyminen vähentää uhkaa ja pelkoa, joita Putinin toimet herättävät. Emme saa yhden Venäjän vuoksi unohtaa kahta muuta.

Järjestöjen, kaupunkien ja viranomaisten ruohonjuuritason yhteistyö on keino levittää ymmärrystä ihmisten välillä.

Toivottaessamme venäläiset Suomeen matkailemaan, opiskelemaan ja tekemään töitä mahdollistamme samalla sen, että Venäjälle ja Venäjältä leviää muutakin informaatiota kuin Putinin valtakoneen tuottamaa.

Meidän kannattaa myös itse suunnata Venäjälle. Se on junamatkan päässä.





Viite