Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ilon kautta

21.5.2015

Juha Honkonen

Käyttäjän Juha Honkonen kuva
Siirryn tänä vuonna kesälomalle jo tässä vaiheessa. Minua tuuraa Sammeli Heikkinen. Mukavaa suvenodotusta kaikille!

Vihreät, minä ja moni muu on varoitellut perusporvarihallituksen viiltävistä leikkauksista. Niitä on tulossa aiemmin ilmoitettua vähemmän, noin neljä miljardia euroa alkavalla kaudella.

Muitakin positiivisia merkkejä on keväisessä ilmassa. Viidestätoista talousennusteita julkaisevasta tahosta yksitoista povaa Suomelle tänä vuonna pientä kasvua. Ensi vuodelle ne ennustavat jo selvää nousua.

Vaikka vihreät joutuvat oppositioon, moni puolueen ajama asia on hiljalleen toteutumassa. Tämän numeron ilmestyessä Wienissä bailataan viisuhuumassa. Laulujuhlan kantava ajatus läpi vuosikymmenten on ollut suvaitsevaisuus.

Ensin se oli eri kansojen ja kulttuurien hyväksymistä. Sitten saman sateenkaaren alle otettiin seksuaalivähemmistöt. Nyt Suomen ansiosta kutsun juhliin ovat saaneet myös vammaiset. PKN:n osallistuminen oli voitto, vaikkeivat he finaaliin yltäneetkään. Kaikki pelaa -ajatus on lyömässä läpi koko yhteiskunnan ja maanosan.

Myös vihreät energialinjaukset alkavat olla valtavirtaa. Gallupeissa selvä enemmistö suomalaisista ei halua lisää ydinvoimaa. Samaan päätyi viime viikolla jopa ydinvoimayhtiö TVO, joka nosti kätensä pystyyn kamppaillessaan kolmosreaktorin ikuisuusprojektin kanssa. Neljännelle voimalalle ei enää kolmannen kerran haeta lupaa – ainakaan moneen vuoteen.

Vaikka keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen hallitus on paha, ei se ihan ole pahin mahdollinen.

Kristillisdemokraattien jäätyä oppositioon tasa-arvoinen avioliittolaki menee lopullisesti läpi. Rkp:n taas oli hyvä jäädä hallitusneuvotteluista rannalle 40 vuoden putken jälkeen. Valtioneuvoston kunniajäsenyys alkoi jo haiskahtaa pohjoiskorealta.

Keskusta taas edistänee biotaloutta. Eli jotain hyvääkin. Paistaa se aurinko risupakettiinkin.





Viite