Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Uusien vihreiden jytky

13.11.2014

Hanna Eriksson

Kirjoittaja on Vihreän Langan vs. päätoimittaja.

Kevään eduskuntavaaleissa on luvassa suuri vihreä tuuletus: eduskuntaryhmä uudistuu rymäyksellä. Kaksi kolmasosaa ensi kauden vihreistä kansanedustajista on todennäköisesti uusia. Se on suurin muutos ryhmässä sitten vuoden 1991 edus- kuntavaalien, jolloin vihreät nostivat paikkamääränsä neljästä kymmeneen.

Nykyisestä kymmenen edustajan eduskuntaryhmästä viisi on ilmoittanut, ettei ole ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Anni Sinnemäki ei ole vielä ehdokkuudestaan kertonut. Jos hänet valitaan Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi loppuvuodesta, myöskään hän ei ole ehdolla.

Kevään eduskuntavaalien vaalipiirien paikkajako julkaistiin viime viikolla. Lisäpaikat tulivat onnekkaasti piireihin, joissa vihreillä on mahdollisuus saada uusi kansanedustaja, muun muassa uuteen Savo-Karjalan vaalipiiriin. Jo pelkästään tällä vaalikaudella tehdyn vaalipiiriuudistuksen ansiosta vihreille on luvassa ainakin muutama lisäpaikka eduskuntaan.

Vihreillä on mahdollisuus kansanedustajaan lähes kaikissa vaalipiireissä. Tuoreimmasta Vihreästä Langasta voi tarkistaa, miten varmoja vihreät eduskuntapaikat vaalipiireissä ovat tai millaisen ponnistuksen päässä seuraava vihreä paikka on. Ennuste on laskettu viime vaalien tulosten perusteella mutta uudella paikkajaolla. Viimeisimmät gallupit ovat ennustaneet vihreille selvästi viime vaaleja suurempaa kannatusta.

Vihreiden ehdokaslistat lyödään lukkoon viimeistään helmikuussa.

Nykyisestä eduskuntaryhmästä puolet on tai on ollut vihreiden puheenjohtajana. Kukaan uusistakaan ehdokkaista tuskin tulee suoraan kotisohvan lämpimästä painaumasta tai viitasaarelaiselta sahalta: kaikilla valittavilla on todennäköisesti pitkä kokemus kunnallispolitiikasta. Osa uusista voi olla uusvanhoja: viime vaaleissa ryhmästä tippuneita.

Uusien vihreiden kansanedustajien jytky tekee hyvää. Lähes kaikissa vaalipiireissä on erittäin vaikea ennustaa, kuka kampanjoi itsensä eduskuntaan. Se tekee vihreiden ehdokaslistoista toivottavasti kiinnostavia ja leveitä ja kampanjoista päteviä, huimia ja kuumia.





Viite