Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Väärinymmärrys on yleistä eduskunnan pyhimmässä

27.11.2017

Krista Mikkonen

Käyttäjän Krista Mikkonen kuva
Krista Mikkonen on vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Hän kertoo, mitä eduskunnassa tapahtuu.

Täysistuntosali on eduskunnan pyhin paikka. Saliin saavat mennä vain kansanedustajat. Tarkennan vielä: suomalaiset kansanedustajat.

Vaikka itsekin olen kansanedustajana vieraillut useiden muiden maiden istuntosaleissa, meillä ulkomaalaiset kollegatkaan eivät vierailullaan pääse istuntosaliin.

Pari poikkeusta on. Jos Suomi isännöi kansainvälisiä parlamentaarikkoistuntoja, ne voidaan pitää istuntosalissa. Esimerkkinä tästä syksyn Pohjoismaiden neuvoston kokous.

Aivan uutta oli se, että syksyllä eduskunnan avointen ovien päivinä oli taloon tutustujilla mahdollisuus päästä käymään salin takaosassa.


Istuntosalin arvokkuus
ei aina tule mieleen siellä pidettyjä puheenvuoroja kuunnellessa.

Esimerkkinä käyköön vaikka päivä, jolloin oppositiopuolueet esittelivät salissa omat varjobudjettinsa. Joku hallituspuolueiden edustaja kutsui päivää väärän kuninkaan päiväksi.

Itse nimeäisin sen väärin ymmärtämisen päiväksi. Niin paljon ohipuhumista ja tarkoituksellista väärinymmärtämistä keskustelu sisälsi.

Yleensä salikeskustelun väärinymmärrys on suurinta silloin, kun tv-kamerat käyvät. Ei ihme, että monille kansalaisille on välittynyt kuva riitelevistä ja toisiaan sättivistä kansanedustajista, jotka eivät kuuntele toisiaan eivätkä vastaa toistensa kysymyksiin. 

Kansalaisilta tulee myös paljon moitetta siitä, että istuntosali on usein kovin tyhjä. No, tv-kameroiden sammuessa se tyhjenee entisestään. Vastaavasti puheenvuorojen laatu saattaa nousta, ja toisinaan syntyy hyvää ja aidosti vuorovaikutteista keskusteluakin.

Illan keskusteluihin mahtuu kaikenlaista. Jotkut edustajat ovat taitavia kiihdyttämään itsensä suorastaan vihervihaan. Puhujapöntöstä saa kuulla mitä kummallisimpia syytöksiä siitä, miten vihreät estää rakentamisen, alasajaa teollisuuden, tyhjentää maaseudun tai suojelee kaiken.


Salityöskentely on yksi osa kansanedustajan työtä. Se on osa, jota on helppo seurata, sillä puheenvuorot tilastoidaan. Media tykkää raportoida tilastoista, mutta pelkästään niiden perusteella ei kannata kansanedustajan ahkeruutta arvioida.

Jokainen edustaja harkitsee, kuinka korkealle salityöskentelyn priorisoi. Samanaikaisesti itse talossakin järjestetään erilaisia kokouksia ja keskustelutilaisuuksia, talon ulkopuolesta puhumattakaan. Niihin osallistuminen voi olla paljon salikeskustelua tärkeämpää.

Kaikki salissa puhuttu kirjoitetaan talteen ja se löytyy netistä eduskunnan pöytäkirjoista. Onkin tärkeää saada sitä kautta dokumentoitua historian kirjoihin vihreiden kanta eri asioihin. Myös siksi on hyvä päivystää salissa, että saa korjattua siellä esiin nousevat mahdolliset vääristelyt vihreiden toiminnasta ja tavoitteista.

Siinä vaiheessa, kun salissa edustajat käyvät vuoronperään pitämässä usean minuutin puheitaan puhujapöntöstä, moni odottaa omaa vuoroaan työhuoneessaan. Sieltä voi seurata istuntosalin keskusteluja sisäisen tv:n kautta tehden samalla erilaisia kirjallisia töitä sähköpostin purusta kolumnin kirjoittamiseen.

Tarvittaessa voi juosta saliin, jos puhemies avaa puheenvuorojen väliin debatin, jossa tarvitaan vihreää näkemystä. 





Viite