Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Loppumaton kyynelvuo

Blip

Blip

3.2.2016

Haneen Jameel

Matka vastaanottokeskukseen oli pitkä, ja pommitin kuljettajaa kysymyksillä: Koska ollaan perillä? Onko vielä pitkä matka? Kauanko vielä? Kuski vastaili ystävällisesti hymyillen.

Kärsimättömyys ja kysymystulva näyttivät olevan hänelle arkea. Puolisen tuntia ajettuamme saavuimme vihdoin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen. Väkeä oli paljon. Vastaan tungeksi miehiä eri maista. Osa yritti sitkeästi päästä juttusille, osa kyseli kaikenlaista, mutta minä en sanonut kenellekään sanan sanaa.

Vastaanotossa oli tyylikäs ja ihanan rauhallinen naisvirkailija, joka hoiti kaikki alkumuodollisuudet ja antoi minulle paikan säännöt. Ne oli kirjoitettu arabiaksi. Nainen kysyi, onko minulla nälkä. Sanoin ettei ole, vaikka oikeasti vatsani kurni. Minua vain ujostutti, enkä ole tottunut pyytämään ruokaa. En ole köyhästä perheestä, eikä minun ole tarvinnut olla kadulla.


Menimme huoneeseeni. Oli aika järkytys nähdä pienenpieni huone, jossa oli neljä sänkyä ja kahden hengen pöytä. Siellä oli hämärää: pieni kattolamppu ja oven vieressä toinen. Huoneessa oli kolme minua vanhempaa tummaihoista naista.

Minua alkoi pelottaa, ja sanoin hädissäni virkailijalle, etten halua jäädä siihen huoneeseen, koska naiset ovat erimaalaisia ja minua vanhempia, enkä varmaan oppisi tulemaan heidän kanssaan toimeen.

Sänkypaikkoja ei kuitenkaan ollut muualla vapaana. Eräässä toisessa huoneessa oli arabinaisia, mutta se oli niin täynnä, että makuupaikka järjestyi vain lattialta. Kävimme katsomassa sitä, ja huone oli tosiaan järkyttävässä kunnossa ja ääriään myöten täynnä.

Pyysin päästä takaisin ensimmäiseen huoneeseen. Siellä hän kysyi toistamiseen, onko minulla nälkä. Nyt oli pakko sanoa, että on, ja sainkin kassillisen ruokaa. Sitten edessä oli ensimmäinen yö, jonka jakaisin tuntemattomien ihmisten kanssa.


Minun paikkani oli kerrossängyn yläpedissä – valitettavasti, sillä onnistuin kapuamaan sinne tai sieltä pois vain huonetoverieni avustuksella. Moisessa kapistuksessa en ollut koskaan nukkunut kotimaassa.

Kuuman suihkun jälkeen vetäydyin nukkumaan lopen uupuneena. Silmiin sattui, kun olin itkenyt niin paljon. Halusin vain vaipua uneen uuvuttavan päivän päätteeksi, mutta piehtaroin sängyssä, koska olin muukalainen vieraassa maassa.

Sänky oli minulle uusi, ja jatkuva kuorsaus täytti koko huoneen: kun yksi hiljeni, toinen aloitti. Halusin epätoivoisesti nukkua.

”Olisitte edes hetken hiljaa, minun on saatava unta ja lepoa!”

Turha toivo. Se oli pisimpiä Suomessa kokemiani öitä, varmaankin niistä kauhein.


Oloni vastaanottokeskuksessa oli kovin yksinäinen. Vietin huoneessa tuntikausia enkä suostunut poistumaan, koska heti kun lähdin ulos, miehet olivat lakkaamatta ahdistelemassa minua puheillaan.

En halua yleistää, mutta kotimaani miehet olivat ehdottomasti pahimmasta päästä. Onneksi huoneessa oli somalinainen, joka osasi vähän arabiaa. Hän opasti minua keskuksessa ruokalaan ja pyykkitupaan ja vinkkasi kaikenlaisissa tarpeellisissa asioissa.

Nura, rakas hyväsydäminen ystäväni, toivottavasti sinä voit hyvin!


Aika mateli eteenpäin. Päivät muistuttivat toisiaan, vain vastaanottovirkailijat vaihtuivat. Eräänä päivänä jonotin lounasaikaan ruokalassa, kun huomasin saman virkailijan, joka minut otti ensimmäisenä iltana vastaan.

Hän kysyi hienostuneeseen tapaansa hymyillen, mitä minulle kuuluu ja viihdynkö huoneessani. Sanoin, että kaikki on kunnossa, ja purskahdin itkuun.

En itsekään tiedä, miksi olin niin uskomattoman herkkänä, vaikken ole yleensä koskaan ollut mikään heikko itkupilli. Ehkä minulla vain oli niin yksinäistä, tai sitten pako repivästä todellisuudesta oli tehnyt minusta kovan ulkokuoren, jonka koko sisikunta säröilee.

Nainen kantoi tarjottimen minun puolestani pöytään ja käski tulla vastaanottoon sitten kun olen syönyt.


Ystäväni odotti minua vastaanotossa ja menimme toimistoon juttelemaan rauhassa. Hän kysyi, mikä mieltäni vaivaa ja ovatko miehet kiusanneet minua.

Aloin puhua kyynelten virratessa itsepäisesti kasvoillani. Minulla ei ollut mitään tietoa perheestäni. Ovatko he edes elossa? Vieläkö äiti itkee perääni? Minulla oli kauhea ikävä, ja sisälläni jäyti pelko asejoukoista ja konnista, jotka ovat ottaneet kotikaupunkini haltuunsa. Näin alati painajaisia.

Ongelmieni vuodattaminen huojensi mieltäni. Kerroin olevani yksin Suomessa, ilman perhettä ja ystäviä, joiden syliin paeta. Nainen kuunteli minua, halasi ja vakuutti olevansa aina tarpeen tullen läsnä:

”Minä kuulen sinua. Et ole yksin.”

Kiitos sinulle, Pauliina. Olet upea nainen täynnä tyyliä ja inhimillisyyttä.


Ajan myötä aloin omaksua uudet rutiinit. Menin ajoissa nukkumaan ja heräsin varhain, toisin kuin kotona: Irakissa mennään myöhään yöllä nukkumaan.

Pitkän odotuksen jälkeen kuulin, että isosiskoni on saapunut Suomeen. Olimme samalla maaperällä, saman taivaan alla, hengitimme samaa ilmaa. Luojalle kiitos!

Ikävä oli polttava, ja laskin tunteja ja minuutteja. Vihdoin sisko oli edessäni! heittäydyin hänen syliinsä ja rutistin kaikin voimin. En ollut uskoa, että me vielä joskus näkisimme, ja näin sitä vain syleiltiin!

Isosisko oli kaikki mitä perheestäni oli jäljellä. Hänessä on paljon äitimme lämpöä ja lempeyttä. Noita hetkiä ei kynäni taivu kuvaamaan; nuo hetket pakahduttavat sydämen ja avaavat kyynelpadot. Niissä sekoittuivat ilo, suru, rakkaus ja kaipaus.


Sisareni ei mahtunut kanssani samaan asuinrakennukseen, koska huoneita ja sänkypaikkoja ei ollut yhtään vapaana, mutta kaikeksi onneksi hän päätyi toiseen vastaanottokeskukseen, jossa hänet otti vastaan minun kanssani ystävystynyt virkailija, joka järjesti meidät yhteen.

Aito ystäväni, olet minulle todella rakas. Seuraavana aamuna minulle kerrottiin, että saan siirron siskon vastaanottokeskukseen. Tartuin matkalaukkuun ja hyvästelin oman keskukseni tutut työntekijät ja naiset.

Olin ylitsevuotavan iloinen. Synkkyydelle tuli loppu, piina päättyi ja kyynelvirta tyrehtyi. Vastedes en halua itkeä muuten kuin ilosta.

Haneen on irakilainen toimittaja, joka on tullut Suomeen turvapaikanhakijana. Turvallisuutensa vuoksi hän esiintyy vain etunimellään. Käännös arabiasta Sampsa Peltonen.





Viite