Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Online-hautajaiset

27.11.2017
Haneen Jameel

Käyttäjän Haneen Jameel kuva
Haneen Jameel on irakilainen toimittaja, joka on saanut Suomesta turvapaikan. Käännös arabiasta Sampsa Peltonen.

Tämänkertaisen blogikirjoituksen otsikko voi jostakusta tuntua huvittavalta tai lukijan mielenkiinnon kalastelulta. Se on kuitenkin tuskallista todellisuutta eräälle ystävättärelle, joka todellakin osallistui isänsä hautajaisiin verkon välityksellä.

Oli jo tiedossa, että isän maallisen elämän loppulaskenta oli käynnissä, sillä hän oli vakavan munuaisten vajaatoiminnan ja verenmyrkytyksen takia vajonnut koomaan kolme viikkoa sen jälkeen kun oli joutunut sairaalaan. Joka päivä ystävätär halasi isänsä kuvaa ja rukoili parantavaa ihmettä. Painajaiset isän kuolemasta täyttivät hänen yönsä.

Nainen yritti kaikin keinoin järjestää viisumia päästäkseen Turkkiin, mutta yritykset kariutuivat. Viisumin hakeminen on hankala prosessi, ja isän kuolema lähestyi vääjäämättä. Miesparka kärsi sairaalassa, ja tytär yritti epätoivoisesti päästä hänen luokseen. Surullista kyllä, lähdön hetki koitti ennen kuin Turkin-viisumi järjestyi.


Minä olin ystäväni seurana heti siitä lähtien, kun surusanoma tavoitti hänet. Tilanne tuntui uskomattomalta. Miten hänen isänsä, joka oli minullekin kuin oma setä, saattoi olla kuollut? Miksi?

Ei soisi miehen lähtevän niin aikaisin. Tyttäret jäivät nyt ilman isää, joka itsekään ei ehtinyt suorittaa loppuun tehtäväänsä tässä maailmassa. Miksi kuolema valitsi juuri hänet näin aikaisin? Kuolema on pitkä matka jonnekin tuntemattomaan. Yksikään ei ole palannut kertomaan, mitä toisella puolella tapahtuu – saati kuvaamaan paratiisia tai helvettiä.

Yritin lohdutella ystävääni niin kuin meikäläisillä on tapana vainajan omaisten kanssa toimia: Koraanin kuuntelua, suitsuketta, rauhan rukoilua kuolleen sielulle. Ystäväni kuitenkin kieltäytyi kaikista rituaaleista. Hän ei saattanut uskoa isänsä kuolleen. Minä pyyhin hänen poskiltaan kyyneleitä ja maanittelin esiin hymyä.

Silloin ystäväni alkoi kysellä, mitä aion tehdä viikonloppuna. Pelästyin jo, että tyttö on mennyt järjiltään. Miten saisin hänet tolkkuihinsa?


Keräsin voimani ja sanoin päättäväisesti, että nyt annetaan Koraanin puhua ja rukoillaan isävainaasi sielulle ikuista rauhaa. Ystäväni pyysi minua ottamaan vähän rauhallisemmin, sillä hän tarvitsi aikaa sisäistääkseen, mitä on tapahtunut.

Rutistin hänet syliini ja sanoin, että Herra oli päättänyt viisaasti säästää isän sairauden kärsimyksistä. Isä oli poistunut maailmasta ennen kuin tytär oli ehtinyt hyvästellä häntä. Ei viimeistä halausta, ei viimeistä suudelmaa otsalle, ei viimeistä muistoa isän tuoksusta, ei siunaavaa kosketusta… Ystäväni ei saanut rauhoittaa isänsä viime hetkiä läsnäolollaan.


Isin tyttö ei ollut paikalla myöskään, kun ruumis laskettiin maan syliin. Häneltä jäi paitsi tilaisuus rukoilla muiden mukana muistotilaisuudessa. Veli lähetti paikan päältä muutamia kuvia ja soitti lyhyen videopuhelun, jotta sisko saisi toivottaa rauhaista ikiunta rakkaalle isälleen, elämänsä valolle, joka nyt oli hiipunut. Lepää rauhassa.

Joutua nyt jäämän pois hautajaisista kaiken sen jälkeen, mitä isä lastensa eteen on tehnyt! Tätä ystäväni päivitteli kyynelten vieriessä poskilta. Isä oli joutunut hautaan muukalaisena vieraassa maassa, ja tytär oli jumissa toisessa vieraassa maassa.

Kirottu sota, joka revit perheet rikki ja pakotat ihmiset hoitamaan yhteisen tunne-elämänsä internetissä! Sotakoneisto jyllää, ja tunteet kuristetaan biteiksi!




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.