Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Tervetuloa kesälomalle Irakiin!

30.6.2016

Haneen Jameel

Käyttäjän Haneen Jameel kuva
Haneen on irakilainen toimittaja, joka on tullut Suomeen turvapaikanhakijana. Turvallisuutensa vuoksi hän esiintyy vain etunimellään. Käännös arabiasta Sampsa Peltonen.

Sanomalehti Independent uutisoi hiljattain, että Irak olisi maailman kolmanneksi vaarallisin paikka elää.

Suomen hallitus ei kuitenkaan näytä muissa EU-maissa tehtäviä tutkimuksia seuraavan, vaan tyytyy suoltamaan päätöksiä, jotka perustuvat eduskuntatalon kupolin alla käytyihin pyöreän pöydän keskusteluihin. Aika outoahan tuollainen päätöstoikkarointi on, ja ainakin se on epäreilua turvapaikanhakijoille yleensä ja irakilaisille erityisesti.

Ensin päätettiin, että Irak ei Migrin mukaan ole vaarallinen, ja heti perään, että perheenyhdistämistä tiukennetaan mahdottomuuksiin asti. Mikä on syy näin yllätykselliseen suunnanvaihdokseen?

 

Vielä viime vuoden syyskuussa Suomen pääministeri toivotti pakolaiset tervetulleeksi ja lupasi avata oman pohjoisen kotinsa turvapaikanhakijoille. Kun niitä sitten alkoi maahan tulla, hän huomasi joutuneensa hankalaan tilanteeseen.

Että anteeksi vaan, pakolaiset, Suomi ei pysty ottamaan teitä vastaan, voisitteko ystävällisesti kääntyä kannoillanne, ellette sitten jää vaihtoehtoisesti odottamaan, että passitamme teidät takaisin kotimaanne helvettiin!

Teillä on siellä turvallista, ja voitte elää kaikessa rauhassa, vaikka omille kansalaisillemme maanne on vaarallinen. Ulkoministeriö nimittäin luokittelee Irakin turvattomaksi matkakohteeksi.


Virastojen kannat ovat siis täydessä ristiriidassa keskenään. Missä uskottavuus? Vain suomalaisilleko Irak on turvaton? Entä me sitten?

Mikä laki meidän oikeutemme oikein määrittelee, jos kerran ihmisoikeudet eivät koske kaikkia samantasoisesti? Ympäristölaki? Eläinsuojelulaki? Vai eikö meillä ole ollut oikeuksia alun perinkään?

Mieleen tulee kysymys: jos minut passitetaan Irakiin, niin jos olen ostanut suomalaisen koiran, saanko ottaa sitä mukaan turvalliseen kotimaahani, vai onko turvallinen kotimaani sittenkin turvaton suomalaiselle koiralle?


Toinen epäreilu päätös tehtiin irakilaisperheestä, josta sittemmin on tullut tunnettu koko Suomessa. Äidiltä ja lapselta riistettiin oikeudet täysin, kun he saivat Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Missä on lapsen oikeus elää molempien vanhempiensa kanssa turvallisessa maassa? Eikö Euroopan ihmisoikeussopimuksessa olekaan lasten oikeudet nostettu etusijoille! Seitsemän vuotta maassa asunut mies, joka ei elä enää tukien varassa vaan hankkii puurtamisellaan leipää pöytään ja tulevaisuuden perheelleen.

Myönteinen ja antelias ihminen, joka on onnistunut kotoutumaan Suomeen. Kiitokseksi tästä kaikesta maahanmuuttovirasto kieltää häneltä perheen, vaimon ja lapsen, ja on valmis rikkomaan hänen perheensä.

Taustalla oleva järjetön päätös erottaisi toisistaan veljen ja sisaren ja kieltäisi kummaltakin lapselta toisen vanhemman hellyyden. Miten tässä toteutuvat lapsen oikeudet? Isänkö vika se on, että hänen työstään maksetaan pientä palkkaa, joka ei aivan riitä perheen elättämiseen?


Koska minulle on tarjoutunut tällainen kanava sanomani saarnaamiseen, haluan saattaa kuuleviin korviinne kymmenien tai varmaan satojen pakolaisten äänen teidän kielellänne. Vain tämä saa minut tuntemaan, että joku muukin seisoo asiani takana, vain täällä blogissa minusta tuntuu voimakkaalta.

Valitettavasti todellisuus on kovaa. Minun ja meidän irakilaisten turvapaikanhakijoiden todellisuus on nykyään surkeaa johtuen päätöksistä, jotka eivät perustu tosiasioihin ja jotka ovat peräisin muutaman suomalaisen päättäjän käsistä.

Sorto ja syrjäyttäminen siis jatkuvat täällä EU-maassa, vaikka pakolaiset ovat joutuneet pakenemaan kotimaansa vainoa, hävitystä ja sotaa, joka omaisuuden lisäksi on särkenyt heidän sydämensä!

Käännös Sampsa Peltonen.





Viite