Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Äijäfeminismin tulokset

16.3.2015

Annakaisa Suni

Käyttäjän Annakaisa Suni kuva
Tasavalta-blogi seuraa kevään eduskuntavaaleja.

Yle hämmensi 2010-luvun äänestäjää tunkkaisilla asenteillaan, kun toimittaja hiillosti keskustan ehdokasta Niina Hietalahtea Vaaligallerian haastattelussa siitä, miksi tämä on ehdolla, vaikka on raskaana.

Vaaligalleriasta löytyy onneksi myös toisenlaista tasa-arvohiillostusta. Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinteeltä kysytään, miten hänen mainostamansa "äijäfeminismi" on näkynyt hänen politiikan tekemisessään.

Rinteen luulisi osaavan odottaa kysymystä, mutta silti hänen ensimmäinen vastauksensa on "öö". Rinne kokoaa itsensä nopeasti ja kertoo, että hän on aiemmalla työurallaan tehnyt palkkapolitiikkaa, jossa euromääräiset korotukset ovat keskiössä. Se tasaa sukupuolten välisiä palkkaeroja, ja Rinteen aiemmin johtaman Ammattiliitto Pron jäsenten keskuudessa palkkaerot ovat keskimääräistä pienemmät.

Se on totta ja kunnioitettavaa, mutta kannattaa huomioida, että vajaan vuoden valtiovarainministerinä ollut Rinne ei nosta esiin mitään hallituksen päätöksiä.

Sellainen olisi voinut olla kotihoidontuen kiintiöiminen puoliksi isille, mutta sdp ja kristillisdemokraatit kaatoivat sen osana perhepakettia. Sdp vastusti erityisesti pakettiin kuulunutta subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista. Vaaligalleriassa Rinne toteaa, että kotihoidontuen jakaminen olisi edelleen hyvä asia, mutta vaikea toteuttaa, kun palkkojen tasa-arvo on niin kaukana toteutumisesta.

Monet poliitikot tosin ovat sitä mieltä, että palkkaeroihin päästäisiin käsiksi juuri vanhempainvapaita muuttamalla.

Puheenjohtajista Paavo Arhinmäki (vas) toteaa Vaaligalleriassa kannattavansa hoitovapaiden jakamista tasa-arvon vuoksi. Arhinmäeltä kysytään, kuinka paljon hän itse piti hoitovapaata, mutta vastaus jää kuulematta, kun neljän minuutin aikaraja täyttyy.

Muille puoluejohtajille ei sukupuolten tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä esitetty.

eduskuntavaalit 2015 



Lisää aiheesta:



Viite