Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Äärimaltillinen toive

15.1.2015

Annakaisa Suni

Käyttäjän Annakaisa Suni kuva
Tasavalta-blogi seuraa kevään eduskuntavaaleja.

Raiskausten ja perheväkivallan uhrien auttaminen ei ole edennyt tämän hallituskauden aikana.

Tavoitteena oli kehittää valtakunnallisesti matalan kynnyksen palveluja väkivallan uhreille. Esimerkiksi terveyskeskukseen tuleva pahoinpidelty nainen saisi silloin keskustelu- ja käytännön apua helposti ja halvalla riippumatta siitä, missä päin Suomea hän asuu. Eilen keskiviikkona julkaistussa hallituksen tasa-arvo-ohjelman loppuraportissa hanke on merkitty punaisella: sitä ei ole saatu etenemään lainkaan.

Syynä on osittain keskeneräinen sote-uudistus, kertoo Heidi Manns-Haatanen sosiaali- ja terveysministeriöstä. Palveluita on vaikea kehittää ennen kuin rakenteet ovat paikallaan.

Moni muu tasa-arvoasia on edistynyt. Ministeriön tiedotteessa kerrotaan, että 66 toimenpiteestä 12 on toteutettu ja yli 30 edennyt hyvin. Monet näistä liittyvät lakien valmisteluun ja hallintoon: tehdään erilaisia selvityksiä ja otetaan sukupuolinäkökulmat huomioon eri hankkeiden valmistelussa.

Kaikki edistys on tervetullutta. Samaan aikaan tasa-arvon perusasiat ovat kaukana valmiista. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei saada kuriin.

Naisjärjestöjen keskusliitto julkaisi tänään torstaina omat toiveensa eduskuntavaalien jälkeiselle hallitusohjelmalle. Liittoon kuuluu 58 jäsenjärjestöä, mm. puolueiden ja eri ammattialojen naisjärjestöjä. Toiveista suuri osa on niin perustavanlaatuisia ja maltillisia, että ne voisivat löytyä minkä tahansa puolueen ohjelmasta.

Liitto vaatii tarvittavia resursseja perheväkivallan ehkäisemiseen ja torjumiseen. Perheväkivallan uhreille toivotaan ympäri vuorokauden auki olevaa auttavaa puhelinta.

Naisjärjestöjen keskusliitto toivoo myös, että turvakotiverkostoa laajennettaisiin. Nyt Suomi saa kansainvälisiltä tahoilta moitteita siitä, että lähisuhdeväkivallan uhreille ei ole tarpeeksi turvakotipaikkoja. Niitä on reilut sata, kun suositus olisi viisinkertainen.

Toive on maltillinen myös siksi, että Suomi sitoutui laittamaan turvakodit kuntoon ratifioidessaan viime vuonna kansainvälisen Istanbulin sopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Amnesty kritisoi turvakotien epävarmaa ja puutteellista rahoitusta viime syksynä.

Toivottavasti ajatus väkivallan uhrien auttamisesta ei ole liian maltillinen toteutuakseen seuraavan hallituksen aikana.

eduskuntavaalit 2015  eduskuntavaalit  tasa-arvo  väkivalta 





Viite