Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Myhäillen kohti katastrofia

18.4.2018

Lasse Leipola

Käyttäjän Lasse Leipola kuva
Lasse Leipola on Vihreän Langan toimittaja.

”Isä, teitkö sinä jotain ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi? Joo, kerroin kymmenen minuuttia vitsejä.”

Tämä ulkomuistista siteeraamani Iikka Kiven heitto oli yksi harvoista suoraan ilmastonmuutokseen liittyneistä vitseistä, jotka saivat äänekkäät naurut yleisöltä tiistaina Helsingissä järjestetyssä Viherpesuillassa.

Kuuden koomikon saama tehtävänanto, vitsailla ilmastonmuutoksesta, oli vaikea. Siispä oli aivan ymmärrettävää, että nauruja haettiin usein ja onnistuneesti aiheen ympäriltä.

Aiheeseen löyhästi liitettyjen vitsien lomassa koomikot käsittelivät ilmastonmuutosta melko yllätyksettömillä tavoilla. Kasvisruoka on ankeaa ja lentämisestä pitäisi luopua muttei pysty. Ainoat ratkaisut, joihin voi ryhtyä ovat kierrättäminen ja bensa-auton vaihtaminen hybridiin.


Kiven vitsi on hauska juuri siksi, että se osuu tarvittavien toimien ja todellisten tekojen väliseen kuiluun. Osa ihmisistä ei välitä ilmastonmuutoksesta sen vertaa, että tekisi mitään sen vuoksi.

Me muut olemme kyllä huolestuneita, mutta teot, joihin olemme valmiita, ovat lähinnä huono vitsi.

Esimerkiksi kierrättäminen on kuin laastari ylikuluttamisen avohaavassa: se luo hyvänolontunnetta, mutta ei auta todellisen ongelman ratkaisemisessa.

Lihasta luopumisen kanssa on vähän sama juttu. Se on hyvä alku, mutta luopua pitäisi myös juustosta ja riisistä ennen kuin ruuan päästöt saa oikeasti mataliksi.

Hybridiauto, jollaisen useampi koomikko oli esitysten perusteella hankkinut, kuulostaa hyvältä. Valmistuksessa tarvittavan energian ja raaka-aineiden vuoksi auton vaihtaminen uuteen ei ole missään tilanteessa kovinkaan kummallinen ekoteko.


Alussa lainaamani Kiven vitsi jatkui piikillä illan isännän suuntaan. Kivi totesi, että hänen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kertomansa vitsit ovat oikeastaan mainos isolle yhtiölle, joka on omalta osaltaan vastuussa koko ongelman synnystä.

Illan järjestäneelle S-ryhmälle kyseessä oli tapa kerätä materiaalia sosiaaliseen mediaan. Se haluaa ilmastohuumorivideoilla huomiota alkuviikosta lanseeratulle ilmastokampanjalle. Tavoitteena on vähentää yhtiön kauppa- ja huoltoasemaketjujen päästöjä muun muassa asentamalla aurinkopaneeleja.

Komediaillassa oli siis kyse sen nimen mukaisesti viherpesusta. S-ryhmä haluaa luoda mielikuvan, jossa vihreän etukortin paikoissa kuluttaminen on vähän vihreämpää. Yritystä on tyhmä siitä syyllistää, sillä tavaran myyminen on yrityksen olemassaolon tarkoitus.


Yritysten vapaaehtoiset
ilmastotoimet vaikuttavat ratkaisuilta, vaikka ovat usein osa ongelmaa. Yrityksien tehtävä on aina tuottaa voittoa – eli myydä meille tai toisille yrityksille enemmän tavaroita tai palveluita – eikä niiltä pidä odottaa mitään muuta.

Ei S-ryhmän ilmastokampanjassakaan ole kyse pelkästä imagotyöstä. Kahdeksan miljoonan euron aurinkopaneelihanke – josta valtio muuten maksaa viidenneksen – kutistaa yhtiön sähkölaskua puolella miljoonalla eurolla vuodessa.

Ylettömän elintarvikevuoren, josta merkittävä osa päätyy lopulta biojätteeseen, voi siis tulevaisuudessa kasata Prisman ostoskärryihin aurinkoenergialla palavien lamppujen valossa.

Olemme sidottuja todellisuuteen, jossa kuluttaminen ja sen kasvu tekevät ilmastonmuutoksen torjunnasta huomattavasti vaikeampaa kuin se jo on.

Siksi suuri osa yrityksistä on väistämättä enemmän osa ongelmaa kuin osa ratkaisua.


Pahimmillaan yritysten ilmastokampanjat luovat illuusioita. Kun osa kuluttajalle tutuista yrityksistä tekee ilmastotekoja, syntyy valheellinen kuva siitä, että melkein kaikki ovat mukana näissä talkoissa. Turha antaa ilmastohuolen vaikuttaa vaaleissa ehdokasvalintaan, kun näin paljon tapahtuu jo muutenkin?

Suuri osa yrityksistä myy sitä paitsi tuotteitaan toisille yrityksille, jolloin niiden ei tarvitse viherpestä itseään kuluttajien mielikuvien parantamiseksi. Niille riittää lainsäädännön ja markkinoiden ehdoilla toimiminen.

Yritykset ja markkinat voivat olla ja niiden tulee olla osa ilmastokriisin ratkaisua. Mutta jos ne pääsevät itse sanelemaan itselleen hyödyllisimmät toimet, on vaarana että liian paljon jää tekemättä.

Itsesääntely on lopulta keino välttää todellista sääntelyä.


Hieman samanlainen ongelma koskee tarvetta keskustella ilmastonmuutoksesta ratkaisukeskeisesti. Esiin nousevat helpot ja kivat keinot. Se, että tekee jotain on tärkeämpää kuin se, että tekee tarpeeksi.

Tämä ongelma liittyi myös Viherpesuillan esityksiin.

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, kuinka vaikeaa huumoria on käyttää yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Se on näennäisesti hyvä keino nostaa esiin vaikeita kysymyksiä ja haastaa vallitsevaa järjestystä. Samalla se voi karnevalisoida tärkeät asiat merkityksettömäksi viihteeksi.

Ehkei komedialta pitäisi vaatia niin paljon. Viherpesuillassa esiintynyt Tomi Haustola sanoi viime viikolla Vihreän Langan Puhekupla-podcastissa, että huumori voi olla paineventtiili.

”Kun joku sanoo ahdistavia asioita hauskasti ääneen, se antaa pienen helpotuksen.”

Kieltämättä se, että naurahdamme koomikon vitsille siitä, kuinka vaikeaa on olla lentämättä, on eräänlainen synninpäästö omille lentomatkoillemme.

Kuten sekin, että komediaillan lipputulot menivät WWF:n ilmastotyöhön.




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.