Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Äänestäjä saa sian säkissä

7.4.2015

Juha Honkonen

Käyttäjän Juha Honkonen kuva

Hallitusneuvotteluita aloitellaan jo kahden viikon kuluttua. Äänestäjät joutuvat menemään uurnille autuaan tietämättöminä siitä, mistä asioista neuvotteluissa väännetään vai väännetäänkö mistään. Nyt näyttää siltä, että hallitusohjelmasta tulee tyhjä paperi.

Varmimmalla hallituspuolueella keskustalla kynnyskysymyksiä ei juuri tarvitsekaan olla, sillä Juha Sipilä päässee tekemään pohjaesityksen. Jos kepun voitto on veret seisauttava, saa puolue myös selvästi suurimman salkkumäärän. Sillä voi olla ratkaiseva rooli valtioneuvoston äänestyksissä. Näin ollen keskustalle sopii hyvin, että hallitusohjelma on vain lyhyt, strateginen suunnitelma.

Koska voitonvarma keskusta ei halua vaalien kynnyksellä suututtaa ketään, on se alkanut puhumaan ympäripyöreitä jopa itselleen aiemmin tärkeistä teemoista. Sipilä ei kannata enää Kollajan tekoaltaan rakentamista eikä vastusta uusia tukipaketteja kriisimaille. Keskusta ei vaadi minkäänlaista kirjausta Natosta, ydinvoimasta, luonnonvaraministeriöstä, tarkoista leikkauskohteista eikä mahdollisesti korotettavista veroista.

Sipilä on puhunut epämääräisesti, että maanviljelijöiden asemaa ei enää saisi kurjistaa. Mutta niinhän keskusta aina puhuu. Kepu pitää seinät niin leveällä, että sisään mahtuisi jopa vihreät. Vihreätkin ovat väläytelleet, että hallitusyhteistyö voisi toimia. Jos ohjelmaan ei tule kirjausta koskien valjastamisesta tai ydinvoimasta, niin kyllä Sipilä ja Ville Niinistö samaan Säätytalon ryhmäkuvaan mahtuvat.

Biotaloudesta ja perustulosta voidaan ennen vaaleja puhua mukavia, mutta kunnianhimoisia kirjauksia tuskin tulee hallitusohjelmaan.

Ongelmia tulisikin vasta, kun esimerkiksi Fortum jättää Loviisan ydinvoimaloiden korvausrakentamishakemuksen. Sipilä miettii varmasti etukäteen, mitä vaikutuksia vihreiden lähdöllä olisi. Kollaja olisi luultavasti vastaava tilanne, mutta sillä erotuksella, ettei sdp:kään hevillä sulata koskiensuojelulain avaamista. Laki on demarien lapsi, samoin kuin ympäristöministeriökin.

Sdp:lläkään ei silti ole kynnyksiä. Kaikki käy, kunhan hallitukseen päästään. Vääntö ja lehmänkaupat käydään sitten vaalikauden aikana.

Sama koskee kokoomusta ja perussuomalaisia. Näiden kahden yhteistyö kariutui viimeksi hallitusneuvotteluihin, kun persut eivät suostuneet Portugalin tukipakettiin. Nyt Timo Soinin salkkuhimo on niin suuri, ettei Kreikan mahdollinen kolmas tukipaketti ole mikään este. Paketistakaan ei luultavasti tule minkäänlaista merkintää hallitusohjelmaan.

Voi jopa olla, että Sipilä antaa perussuomalaisille vapauden äänestää paketista miten haluavat. Siinä tapauksessa hallituksen keskeinen esitys nitisee liitoksistaan jo taipaleen ensimetreillä.

Samaan tahtiin saattaa mennä koko neljän vuoden kausi. Kun väistyvää hallitusta syytettiin epäyhtenäisyydestä, sama ongelma voi hyvin vaivata tulevaakin kokoonpanoa. Kun aiemmin syynä oli suuri hallituspuolueiden kirjo, seuraavaksi voidaan syyttää hallitusohjelman löperyyttä.

Mitä vain voi tehdä, kun kunnon pelisääntöjä ei ole. Äänestäjällä ei ole kuluttajansuojaa, kun lupaukset ovat ympäripyöreitä eikä kynnyskysymyksiä ole. Sitten vielä päivitellään, kun äänestysprosentista povataan heikkoa.

eduskuntavaalit 2015 





Viite