Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Irakin ja Suomen eroista

4.2.2016

Annakaisa Suni

Käyttäjän Annakaisa Suni kuva

En ole osannut kirjoittaa hyvin turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista tai uudenvuoden joukkoahdisteluista Helsingissä ja Kölnissä.

En halunnut olla mukana luomassa kuvaa siitä, että naisiin kohdistuva väkivalta ja ahdistelu olisi Euroopassa uusi tai rajusti pahentunut ilmiö. En halunnut tarjota materiaalia heille, jotka käyttävät naisia ja tyttöjä muukalaisvihansa lyömäaseena.

Kirjoitin uutisen siitä, että Kölnin joukkoahdistelut eivät osavaltion sisäministeriön tekemän raportin mukaan olleet suunniteltuja. Se tuntui tärkeältä tiedolta, kun esimerkiksi Verkkouutiset levitti kuvaa suunnitellusta iskusta naisia ja kristinuskoa kohtaan.

En kirjoittanut uutista siitä, että ulkomaalaisten tekemät raiskaukset Suomessa lisääntyivät viime vuonna 20 prosenttia ja että 25 turvapaikanhakijaa epäillään raiskauksesta ja 22 turvapaikanhakijaa seksuaalisesta ahdistelusta. Uutinen oli kaikkialla muualla, eikä Vihreällä Langalla ollut siihen erityistä omaa näkökulmaa.

Samalla tunsin, että petän rikosten uhreiksi joutuneet. Eikö minun feministinä ja tasa-arvoasioita seuraavana toimittajana pitäisi ymmärtää rikosten taustaa? On itsestään selvää, että jokainen raiskaus ja ahdistelu on väärin, mutta toimittajan pitäisi osata kertoa myös väkivallan eroista eri maissa.

Luonnostelin juttua naisten kohtaamasta väkivallasta Irakissa. Irak on maa, josta Suomeen tuli viime vuonna eniten turvapaikanhakijoita. Niin sanotut kunniamurhat ovat Irakissa edelleen yleisiä, kertoo YK:n tutkimus vuodelta 2013. Yli 40 prosenttia naimisissa olevista naisista joutuu miehensä seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Naiset joutuvat väkivallan uhreiksi myös markkinoilla ja kaduilla, mutta alle kolme prosenttia heistä uskaltaa kertoa rikoksista poliisille.

Juttu jäi kesken. Irak on minulle täysin vieras maa. En ymmärtänyt todellisuutta lukujen takana enkä tiennyt, mitä halusin lukijalle välittää.


Sara Mohammad
sai minut lopulta ymmärtämään. Hän totesi Hufvudstadsbladetin haastattelussa 30.1., ettei kaikkea naisiin kohdistuvaa väkivaltaa voi niputtaa yhteen. Irakin kunniamurhissa ja Suomen perhesurmissa on samoja piirteitä, mutta myös kulttuurisia eroja. Pohjoismaiden ja Irakin väliset tilastolliset erot tasa-arvossa ovat kiistattomat.

Mohammad tietää, mistä puhuu, sillä hän pakeni Irakista vuonna 1993 veljensä järjestämän pakkoavioliiton ja uhkailun vuoksi. Nyt Mohammad johtaa kunniakulttuuriin liittyvän väkivallan vastaista järjestöä GAPF:ää Ruotsissa.

Mohammad kannattaa avokätistä pakolaispolitiikkaa Pohjoismaihin. Hän korostaa, että kaikki turvapaikanhakijat eivät halua säilyttää vanhoja, epätasa-arvoisia tapoja – päinvastoin, he ovat paenneet niitä.

Turvapaikanhakijoiden kulttuureissa on pahempia tasa-arvo-ongelmia kuin Suomessa. Turvapaikanhakijat eivät ole ongelma.





Viite