Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Kasva Suomi aikuiseksi

14.8.2015

Kati Pietarinen

Käyttäjän Kati Pietarinen kuva

Facebookissa tuli eilen vastaan Ervin Lervern Latimerin julkinen päivitys, jossa hän pohtii viime kuukauden monikulttuurisuus- ja rasismikeskustelua.

"Ärsyttävää on se, että keskustelu pörrää usein sellaisen olettamuksen ympärillä, että suomalaisuus on jotain erityistä, johon jokaisella on 'oikeus', jotain maagista, johon jokaisen tulisi täällä pyrkiä", Latimer kirjoittaa.

Esimerkiksi hän nostaa Nyt.fi:n haastattelun, jossa sotamuistomerkin äärellä poseerannut muusikko-koomikko  Prinssi Jusuf on laitettu todistelemaan suomalaisuuttaan: kertomaan inttikokemuksistaan, saunomisestaan, makkaranpaistostaan ja suhteestaan Rölliin. 

"Me – siis ulkomaalaistaustaiset miehet ja naiset – ei olla millään lailla velvollisia todistamaan omaa suomalaisuuttamme. Mun ei missään tilanteessa tarvitse luetella ansioitani suomalaisena kenellekään. Kyse ei ole siitä, että mulla on oikeus olla suomalainen, vaan siitä, että mulla on oikeus olla juuri sitä mitä mä olen", Latimer tavaa. 


Olen itse kolmikielisessä, monikulttuurisessa, eri uskontoihin uskoneiden isovanhempien ja eri puolille maailmaa huuhtoutuneiden sukulaisten transmigraatioperheessä kasvanut pakolaisäidin tytär, mutta ulkonäköni ja sukunimeni vuoksi kukaan ei Suomessa ole koskaan kehdannut kutsua minua maahanmuuttajataustaiseksi. Olen saanut itse olla täällä ainoa, joka kyseenalaistaa oman suomalaisuuteni.

Minulta ei ole koskaan tivattu, osaanko lämmittää puusaunan (en osaa), uskallanko uida avannossa (viime talvena ensimmäistä kertaa), harrastanko mökkeilyä (vietin mökkiyön viimeksi kaverin vieraana pari vuotta sitten), tunnistanko sieniä (suppilovahverot, kanttarellit ja viime syksyisen työväenopiston kurssin seurauksena nyt myös tatit, kai?), mikä on suhteeni metsään (etäinen), saunonko (nykyään joo, mutta lapsena en oikein pitänyt), maistuuko alkoholi (aika pieninä määrinä, ja aikuisten dokaamistarinat tuottavat voimakasta myötähäpeää), olenko lukenut Tuntemattoman sotilaan (en, mutta Täällä Pohjantähden alla -sarjasta suoritin ensimmäiset kaksi osaa koti-ikävissäni Budapestissä asuessani) katsonko lätkää (ehkä yhden matsin viidessä vuodessa), mitä maata kannatan urheilukisoissa (harvemmin seuraan, mutta lapsuuden olympiahuumissa hurrasin äitini kotimaalle), syönkö mämmiä (herrajumala en!), saati sitä, olisinko miehenä mennyt armeijaan (en, mutta tuskin kantti olisi riittänyt totaaliinkaan) tai tappaisinko Suomen vuoksi (tuskin).


Meitä Suomessa kasvaneita ja kasvavia kahden kulttuurin lapsia on yli 110 000, muualla syntyneiden suomalaislapsia yli 45 000, lisäksi vielä kaikki lapsena tai nuorena tänne tulleet ja täällä aikuistuneet, tai suomalaisen identiteetin omaksuneet tänne muuttaneet aikuiset. Yhteensä reilunkokoisen kaupungin verran. On hullua, älytöntä, traagista, absurdia ja rikollisen väärin, että vuonna 2015 meitä kohdellaan kotimaassamme hyvin erilaisilla tavoilla.

Valkoisena, isäni sukunimen perineenä minun ei tarvitse selitellä sitä, etten tiedä kummemmin mitään kristinuskosta, saan kohauttaa olkia itsenäisyyspäivän vietolle ja kannattaa urheilukisoissa huvin vuoksi vaikka San Marinoa.

Minun ei pidä toistaa, että olen suomalainen, enemmän suomalainen kuin keskieurooppalainen, juuri tämä eikä se toinen on kotimaani, hieno maa tämä, vaan saan kaikessa rauhassa kokea paljon vahvempaa yhteyttä ulkomaisen äitini suvun historiaan kuin Savoon.

Vaikka meillä, minulla ja Latimerilla, Prinssi Jusufilla tai Suomen riemastuttavimmalla blogaajalla Koko Hubaralla on sama passi, kieli (itse opin sen tosin vasta päiväkodissa) ja kotimaa, ja olemme kaikki yhtä vähän tai yhtä paljon suomalaisia, yhtä vähän ja yhtä paljon monikulttuurisia, meille annetaan tässä yhteiskunnassa aivan eri tavalla tilaa olla itsemme ja elää hyvin.

Vaikka nuorempana mokasin ja taivutin välillä ”Tampereessa” ja ”Joensuulla”, minun suomalaisuuttani ei kyseenalaista kukaan. Toisin kuin Prinssi Jusuf, minun ei pidä olla isänmaallinen perustyyppi saadakseni hyväksyntää olemassaololleni. Toisin kuin Ervin Latimeria, minua eivät tuntemattomat solvaa raitiovaunussa. Toisin kuin Koko Hubara, en ole koskaan Suomessa kohdannut vihamielisyyttä tai vähättelyä ulkomaalaistaustani vuoksi.

Erilainen kohtelu johtuu ulkonäöstämme. Ul-ko-nä-ö-stä.

Kasva jo saatana aikuiseksi, Suomi.





Viite