Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Maahanmuuttokeskustelun toinen ääripää löytyi!

3.3.2016

Riikka Suominen

Käyttäjän Riikka Suominen kuva

STT:n toimittaja tarttui tilaisuuteen tänään Säätytalolla. Oikeusministeri Jari Lindström (ps) oli juuri kommentoinut uutta vihapuhe-selvitystä. Kommentissaan hän viittasi keskustelun kärjistymiseen ja ylilyönteihin.

Jälleen Lindström nosti esiin, että keskustelussa kuuluvat kaksi ääripäätä. Ministeristä tämä on harmillista, sillä valtaosa suomalaisista on maltillisia. Silloin STT:n toimittaja pyysi puheenvuoron.

"Voitteko tarkentaa, mikä on tämän vihapuhetta käyttävän ryhmän toinen ääripää?"

Lindström vastasi. Hän painotti, että vastaa vain oman tuntemuksensa puolesta. Se tuntemus on, että toinen ääripää on "sellainen suvakki. Sellainen, joka ymmärtää kaikkea, kaikki on ihanaa ja halataan kuoliaaksi. Näin tulkitsen itse sen toisen ääripään."

STT:n toimittaja kysyi vielä, missä näitä suvakkihalaajia on. Siihen ministeri ei enää vastannut.

Nyt on siis selvinnyt tämä pitkään hämmentänyt ääripääasia. Uhkauksia, solvauksia, pelkoa ja turvattomuutta puheillaan kylvävän rasistin vastakohta on halaaja.

Tämän halaajan nimityksen ovat saaneet määrittää hommafoorumilaiset. Hehän suvakki-sanan ovat vakiinnuttaneet. Ymmärtääkseni se tarkoittaa vajaamielisesti suvaitsevaista ihmistä.

En voi mitenkään ymmärtää, mitä harmia tästä halaaja-ääripäästä voi yhteiskunnalle olla. Varsinkaan kun mistään ei tunnu löytyvän sellaista.

Jos joku lukijoista nyt tunnistaa itsensä ääripää-suvakiksi, joka ymmärtää kaikkea ja halaa maahanmuuttajia kuoliaaksi, olemme toimituksessa kiinnostuneita.





Viite