Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Pimeää vaalirahaa

9.4.2015

Juha Honkonen

Käyttäjän Juha Honkonen kuva

Vaikka eduskuntavaalien ennakkoäänestys on jo alkanut, suurin osa vaalirahoituksesta on yhä pimeän peitossa.

Lähdetäänpä liikkeelle suurimmasta. Pääministeri Alexander Stubb (kok) ei ole tehnyt ennakkoilmoitusta eikä varmaan teekään. Hän ei nimittäin tehnyt sitä eurovaaleissakaan. Eikä viime eduskuntavaaleissa. Hän ei itse asiassa ole tehnyt ennakkoilmoitusta koskaan. Onko sillä väliä?

On. Kyse ei ole ihan pikkusummista. Eurovaaleissa Stubb sai tukea 127 000 euroa. Mukana oli huomattavaa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa käyttäviä liikemiehiä Björn Wahlroosista Kari Stadightiin. He ovat muun muassa Sammon ylimpiä johtajia. Kun Sampo haluaa lobata pääministeriä, sanooko Stubb ei?

On käsittämätöntä, miksei vaalirahoitusta tarvitse julkistaa ennen vaaleja. Sanoohan jo maalaisjärkikin, että tuen pitäisi voida vaikuttaa äänestyspäätökseen: kenen lauluja edustaja mahdollisesti tulee laulamaan?

Toinen vaalirahoituslain epäkohta on, ettei alle 1500 euron lahjoituksia tarvitse ilmoittaa. Esimerkiksi Stubbilla tällaisia lahjoituksia oli eurovaaleissa yhteensä 96 000 euroa ja viime eduskuntavaaleissa 66 000 euroa. Yhteensä siis 162 000 euroa pimeäksi jäävää rahoitusta.

Gallupien perusteella tuleva pääministeri on Juha Sipilä (kesk). Hän on esimerkillisesti tehnyt ennakkoilmoituksen 40 000 eurostaan. Se on lähes täysin Sipilän omaa rahaa. Hänellä on tunnetusti varallisuutta, joten epäilyksen aihetta ei jää. Viime eduskuntavaaleissa Sipilän ykstyishenkilöiltä saamat 16 000 euroa jäivät avaamatta.

Ennen viime vaaleja poliittista kenttää käänteli suuri vaalirahakohu. Sen myötä vaalirahoituslakia muokattiin ja pääministeri Matti Vanhanen (kesk) jätti paikkansa. Vanhasta syytettiin osallistumisesta muun muassa Kehittyvien maakuntien Suomen ja Raha-automaattiyhdistyksen rahojen jakoon keskustan ehdokkaille. Vanhanen sai itsekin huomattavasti tukea.

Nyt hän tekee vahvasti paluuta eduskuntaan ja ministeriksi. Vanhanen on tehnyt ennakkoilmoituksen mutta huonosti. Hän saa ulkopuolista tukea 19 000 euroa muttei avaa lainkaan, mistä tai keiltä.

Mukana ministeripelissä on myös keskustan Antti Kaikkonen, joka tuomittiin viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä liittyen Nuorisosäätiön vaalirahojen jakoon. Nyt Kaikkosella on ollut pokkaa jättää ennakkoilmoitus tekemättä.

Toiseksi suurimmaksi puolueeksi povataan niukasti sosiaalidemokraatteja. Puolueen puheenjohtaja Antti Rinne ei ole tehnyt ennakkoilmoitusta.

Hallituskiiman vallassa kirmaava perussuomalaisten Timo Soini sen sijaan on ilmoituksen jo tehnyt – mutta huonosti. Yhteissummaa ei ilmoiteta, joten lopullinen vaalirahailmoitus saattaa näyttää aivan toiselta kuin ennakkoilmoitus. Yhtäkään ulkopuolista rajoittajaa ei nimetä. Samoin oli viime eduskuntavaaleissa.

Puheenjohtajista vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, vihreiden Ville Niinistö ja kristillisten Päivi Räsänen ovat tehneet ilmoituksensa moitteetta. Rkp:n Carl Haglund ei ole jättänyt ennakkoilmoitusta.

Kaiken kaikkiaan suurimmalta osalta ehdokkaista ennakkoilmoitus puuttuu tai se sisältää pimeäksi jäävää tukea. Vaalirahoituslaki joutaisi siis remonttiin.

Näin oli ilmoitusten tilanne torstaina keskipäivällä 9.4. Vihreät jättivät ennakkoilmoituksensa tiistaina.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.

 

vaalirahoitus  vaaliraha 





Viite