Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Teemattomat vaalit

16.4.2015

Juha Honkonen

Käyttäjän Juha Honkonen kuva
Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.

Vaalikamppailu on käytännössä jo käyty. Viimeiset pari päivää puheenjohtajat keskittyvät hymyilemään toreilla ja kauppakeskuksissa. Näissä vaaleissa ei ollut yhteisiä suuria teemoja, vaan puolueet puhuivat lähinnä toistensa ohi.

Ennakkoon toimittajat julistivat, että eduskuntavaaleista 2015 tulevat joko Nato- tai verovaalit. Noh, ei tullut kumpiakaan. Puolueet ovat kummastakin asiasta liian samanmielisiä. Natoon ei luvata hakea eikä veroastetta nostaa.

Leikkauksista puhuttiin mutta niin yleisellä tasolla, ettei kansalainen saa siitä mitään irti. Konkreettisia leikkauskohteita ei esittänyt yksikään suuri puolue. Hallitusneuvotteluissa tulee sitten tynnyrillinen kylmää vettä niskaan.

Suuriakin aiheita jäi vaille valtakunnallista käsittelyä. Yksi ensi eduskunnan merkittävistä päätöksistä on osallistuminen vapaakauppasopimus TTIP:iin. On kommentoitu, että se on EU:n hanke, mutta kyllä päättäjinä ovat myös eduskuntavaaleissa valittavat henkilöt. Sopimuksen hyväksyy tai hylkää paitsi ministerineuvosto, todennäköisesti myös eduskunnan täysistunto.

TTIP luonee talouskasvua niin Yhdysvaltoihin kuin Eurooppaankin. Sopimukseen liittyy kuitenkin myös valtavia riskejä. Pakettiin kuuluvan investointisuojan myötä yritykset voivat saada mahdollisuuden haastaa ympäristö- tai terveysnormejaan parantavia valtioita oikeuteen. Tuomioistuimena toimisi näillä näkymin keveydestään kritisoitu välimiesmenettely.

Toinen varsin pimentoon jätetty aihe on urkintalaiksi kutsuttu verkkovalvontalaki. Se tulee niin lähelle tavallista tietokoneen tai älypuhelimen käyttäjää, että hirvittää.

Laki antaisi poliisille tai puolustusvoimille oikeuden seurata kenen tahansa sähköposteja tai sosiaalista mediaa. Suojelupoliisi ja sisäministeriö vakuuttelevat, ettei Suomeen luotaisi Yhdysvaltojen NSA-tyyppistä urkintakoneistoa. Kaavailtu laki antaa kuitenkin mahdollisuudet räikeään yksityisyyden suojan rikkomiseen.

Verkkovalvontalakia on kaupattu kansalaisille ja poliitikoille heiluttelemalla terrorismikorttia. Suuret puolueet ovatkin päätymässä lain kannalle. Laajat urkintaoikeudet eivät kuitenkaan mene helposti läpi, sillä se vaatisi perustuslain muuttamista. Siihen taas ei riitä vain hallituksen tuki.

Ovatko nämä aiheet a) niin vaikeita, etteivät toimittajat tartu niihin b) puolueille niin kiusallisia, etteivät ne puhu niistä?

Myöskään vihreille tärkeät teemat eivät saaneet mediasta tai muista puolueista vastakaikua.

Miten käy soidensuojeluohjelman? Millaista konkreettista sisältöä ilmastolakiin luodaan?

Vaikka keskusta voittaisi vaalit, onko perustulolla mitään sijaa yhteiskuntasopimuksessa? Miten Energiaremonttiin mukaan lähtenyt Juha Sipilä suhtautuu Fortumin tuleviin ydinvoimahakemuksiin?

Miten käy ympäristöministeriön? Entä Kollajan?

Vihreiden täytyy itse pitää näitä aiheita pinnalla ensi kauden aikana. Puolueen kannattajien olisi syytä herätä sunnuntaina, sillä ennakkoon heistä äänesti Helsingin Sanomien mukaan vaivaiset 13 prosenttia.

eduskuntavaalit 2015 





Viite