Tsernobyl eilen ja tänään

26.4.2016

Vesa Sisättö

”Aivan uskomaton päivä. Kevät pitäisi olla, mutta kesältä näyttää. Oma mittarimme näytti parhaimmillaan +24 C. Grillasimme pihvejä ulkona. Myös iltapäiväkahvit joimme ulkona.”

Näin kuvailin päiväkirjaani vuoden 1986 huhtikuun 27. päivää, joka oli sunnuntai. Olin 17-vuotias ja asuin Nurmijärven Klaukkalassa. Samana päivänä, vain noin 10 kilometrin päässä Kiljavalla säteilymittari hälytti.

Hälytystä luultiin laiteviaksi. Suomalaiset eivät vielä tienneet että naapurimaassa oli räjähtänyt ydinvoimala. Siitä saimme tietää vasta seuraavana päivänä:

”Päivän suuri uutinen oli Neuvostoliitossa tapahtunut ydinvoimalaonnettomuus. Säteilyarvot ovat Suomessa 2–6-kertaistuneet. Muuten siis rauhaisa päivä. Illalla harjoittelin hiukan matematiikkaa. Äiti leikkasi tukkani”, kirjoitin.

Otin onnettomuuden aika rauhallisesti. Ennen tätä olin kirjoittanut jo kappaleen verran siitä, että kuviksenopettajamme oli möhlinyt tiedottamisen siitä, oliko meillä maanantaina kuvista vai ei.

Olin kuullut onnettomuudesta todennäköisesti vain noin tuntia ennen tuon merkinnän kirjoittamista. Tieto tuli dramaattisesti kesken puoli yhdeksän uutisia.

Uutiset kyllä jo käsittelivät aihetta: Säteilylukemat olivat kohonneet Suomessa ja Ruotsissa. Suomen viranomaiset olivat hiljaa, mutta sentään Ylen uutisten infografiikassa Suomeen osoitti nuolia kaakon suunnalta. Neuvostoliiton nimi kuitenkin mainittiin vain kun siteerattiin ruotsalaisia tiedotusvälineitä.

Sitten lähetyksessä tapahtui yllättävä käänne:

”Ja juuri saamamme tiedon mukaan uutistoimisto TASS kertoo, että Tsernobilskin ydinvoimalassa, tämä voimala sijaitsee Valko-Venäjällä, Kiovan pohjoispuolella, siellä on tapahtunut onnettomuus. Tämä on todennäköinen syy Suomessa ja muissa Pohjoismaissa todettuun kohonneeseen radioaktiivisuuteen”, kertoi uutistoimittaja Kari Toivonen.

Ydinvoimalan nimen oikea kirjoitusasu ja voimalan oikea kotineuvostotasavalta tulivat kevään mittaan tutuiksi. Päiväkirjani ei kuitenkaan palannut Tsernobyliin, se täyttyi haaveksinnasta, jonka kohteena oli eräs lukioluokkani tytöistä – ynnä tarkoista koulutöiden ja televisio-ohjelmien kuvauksista.

Ainoa muistamani Tsernobyl-asia tuolta keväältä on kerta, jolloin liikunnanopettajamme komensi meidät sisävoimisteluun, kun kenttä pölisi niin kovasti. Säteilyä epäiltiin olevan maaperässä.

Mitään isoa traumaa en muista Tsernobylista saaneeni, mutta toisaalta vuoteen 1986 päättyy nuoressa elämässäni kausi jolloin uskoin aikuisten ratkaisevan tieteellään maailman ongelmat.  Avaruussukkula Challengerin räjähdys tammikuussa oli jo ravistanut uskoani edistykseen. Silti meni muutama vuosi ennen kuin aloin ajatella ydinvoimasta kriittisesti.

Ylipäätään en kuitenkaan vaivannut ydinvoimalla päätäni parikymppisenä. Sen vastustaminen kuului punavihreän opiskelijan yleispalettiin ja saattoi lähteä hiukan selkärangasta.

Tsernobylin muistelu on pitkälti vanhojen kaivelua – kuten koko ydinvoimakin. Suomen energianhuollon järjestäminen muutamalla järeällä voimalalla tuntuu kylmän sodan ajan suunnitelmayhteiskunnalta. Tulevaisuus voisi kuulua hajautetulle, muun muassa tuuleen ja aurinkoon perustuvalle energiantuotannolle.

Viime aikoina on kuulunut myös uutisia siitä, että uusiutuvien energiamuotojen kompastuskivi, sähkön varastointi, voi ratketa lähitulevaisuudessa. Ilmastonmuutoksen vaatimukset ovat kenties luoneet painetta ongelman ratkaisuun.

Ydinvoimalat ovat menneisyyden muistomerkkejä. Olkiluoto 3:sta uhkaa tulla ennätyskallis tunaroinnin muistomerkki, joka lopulta luultavasti pelastetaan veronmaksajien rahoilla. Fennovoiman ydinvoimala kaatuisi luultavasti omaan mahdottomuuteensa, elleivät sitä pitäisi pystyssä niin sanotut yleiset syyt. Jotka ovat ikävällä tavalla melko samat kuin vuonna 1986.

Tweet