Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Vanhan rahan voitto

5.6.2015

Emmi Skytén

Käyttäjän Emmi Skytén kuva

Oletko koskaan harkinnut it-alan start up -yrityksen perustamista? Tämä hallituskausi tarjoaa siihen hyvän mahdollisuuden.
Seuraavan neljän vuoden aikana hallitus tavoittelee talouspolitiikkaa, joka vahvistaisi yrittäjyyttä, omistajuutta ja yritysten rahoittamista. Erityisesti kasvuyritysten rahoittaminen on tärkeää, ja yhtenä kärkihankkeistaan hallitus aikoo perustaa yhdessä työeläkerahastojen kanssa kasvuyrityksiä rahoittavan rahaston.

Digitalisaatiosta toivotaan megatrendiä, joka nostaa sekä viennin että kotimaiset markkinat kasvuun ja saa julkiset palvelut toimimaan tehokkaammin.

Siksi hallitus aikoo säätää uusia lakeja uuden teknologian, digitalisaation ja uusien liiketoimintakonseptien edistämiseksi. Hallitusohjelmassa ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, miten aiotaan varautua niihin työmarkkinoiden muutoksiin, joita digitalisaatio tuo mukanaan.

Etlatiedon toimitusjohtaja Petri Rouvinen on ennustanut, että kolmasosa suomalaisten työpaikoista on uhattuna seuraavan kahden vuosikymmenen aikana. Helsingin Sanomien analyysin mukaan digitaalinen vallankumous tulee keskittämään vaurauden kekseliäälle ja koulutetulle eliitille, jos koulutusjärjestelmää, sosiaaliturvaa ja työelämää ei muuteta rajusti.

Sen sijaan, että tällaisiin muutoksiin varauduttaisiin luokkayhteiskunnan välttämiseksi, aiotaan juuri koulutuksesta ja sosiaaliturvasta leikata rajusti. Tutkijat ovat ihmeissään, kun tuottavuutta yritetään nostaa helpottamalla perheyritysten sukupolvenvaihdoksia sekä kannustamalla investoimaan koneisiin, laitteisiin ja rakennuksiin.

Tutkimustiedon mukaan tuottavuutta lisäisivät panostukset esimerkiksi teknologian kehittämiseen ja koulutukseen, joista hallitusohjelmassa taas leikataan.

Sipilän hallituskaudella suurimpia voittajia taitavat siis olla jo olemassa olevat yritykset, uusien innovaatioiden kustannuksella.





Viite