Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Yhden säästö, toisen kulu

20.10.2017

Vesa Sisättö

Käyttäjän Vesa Sisättö kuva

Erityislapsen isänä olen kiitollinen hyvinvointivaltiosta. Siksi tuntuu raskaalta valittaa Espoon erityislasten taksikuljetuksista, joista saamme nauttia ilmaiseksi. Puutteet kuljetuksissa antavat vihjeen siitä, millaista elämä olisi, jos palvelua ei olisi.

Espoon erityislasten taksikuljetukset kilpailutettiin tänä vuonna uudelleen. Uusi taksifirma aloitti hienosti lähettämällä minuutintarkan noutoaikataulun tyttärellemme: maanantaina klo 7.45, tiistaina 7.53, keskiviikkona 7.50... Taksi oli keskimäärin 5–15 minuuttia myöhässä joka päivä. Tämä lähinnä huvitti, sillä työaikamme ovat joustavat, eikä töihin tullut kiirettä.

Pykiminen oli normaalia. Aluksi opetellaan reittiä ja toimintaa erityislasten kanssa. Näin on käynyt joka vuosi. Pari viikkoa ja kyydit sujuisivat uudelta firmalta rutiinilla.


Kaksi kuukautta
myöhemmin rutiinia ei ole. Kyydit eivät ole usein myöhässä, ne ovat monesti aikaisessa. Aamulla lapsi pitää kiskoa Muumien äärestä 5–10 minuuttia ennen taksin virallista noutoaikaa, kun auto odottaa pihalla.

Iltapäivällä virallinen kotiintuontiaika on 16.30, mutta se on vaihdellut 16.05:n ja 17.15:n välillä mielivaltaisesti.
Koska on mahdollista, että lapsi tuodaan jo kohta kello 16 jälkeen, olen joutunut lyhentämään työpäivääni puolella tunnilla. Ei lasta oven taakse yksin jätetä – toivottavasti – mutta lapsemme menee pitkäksi aikaa pois tolaltaan, jos joku ei ole avaamassa ovea kun hän saapuu. Erityislapset voivat olla erityisiä näinkin.


Sosiaaliturvaan liitetään
herkästi käsitys, että rahaa kaadetaan huoletta erilaisille ihmisryhmille. Tosiasiassa pyrkimys tuottaa palvelut halvalla on ollut koko sosiaaliturvan historian ajan tärkeä päämäärä. Rahoja myös syynätään tarkkaan.

Kilpailutus on nykyajan tapa säästää sosiaaliturvassa. Se näkyy Espoon erityislasten taksikuljetuksissa. Kun yksi firma saa palvelun toimimaan, se siirtyy kilpailutuksessa toiselle joka lupaa tehdä sen halvemmalla. Säästöt iskevät palvelun käyttäjiin.

Lapsen tuo melkein joka iltapäivä eri firman auto, koska palvelua hoitava yritys joutuu käyttämään alihankkijoita. En tiedä, tuoko lapsen ensimmäinen vapaa taksi tolpalta, vai onko firmoilla erityislasten kuljetuksiin erikoistuneita kuljettajia. Tämä epätietoisuus on yksi lisäsyy lyhentää työpäivää.


Siinä saavat kikyt kyytiä.
En ole ainoa vanhempi tyttäreni koulussa, joka on joutunut lyhentämään työpäiväänsä. Kansantalouden kannalta säästö yhtäällä on muuttunut kuluksi toisaalla.

Yhteiskunta tukee meitä erityislasten vanhempia muun muassa taksikyydeillä, jotta voimme käydä töissä. Joskus tuntuu, että kannattaisi muuttua yritykseksi. Yritystukiin ei näytä sisältyvän samanlaisia säästötavoitteita ja byrokraattista syynäystä kuin tavallisten kansalaisten tukiin.





Viite