Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ihmisliha on eettinen vaihtoehto

20.3.2015

Vesa Sisättö

Käyttäjän Vesa Sisättö kuva
Vihreä Lanka 20 vuoden päästä -sarjassa visioidaan tulevaa kieli poskessa.

Kannibalismin uudet tuulet.

Kudosviljelmissä kasvatettu ihmisliha on jo ohittanut suosiossa vastaavalla tavalla kasvatetun possun, kanan ja naudan.

”Aluksi kyse oli erikoisuudentavoittelusta, mutta nyt keskivertokansalainenkin valmistaa pasta bolognesensa tuoreesta ihmisjauhelihasta”, kertoo Lihaisa Jannu -lihatukun toimitusjohtaja Tuoni-Vieno Kessera-Sera. Sama yritys on tuonut markkinoille suositut Tavallinen pulliainen -ihmislihapyörykät.

Ihmislihaa on jalostettu myös vaativampaan makuun. Maailmalla maksetaan eksklusiivisia hintoja esimerkiksi kuuluisien filmitähtien tai muusikoiden soluista kasvatetusta lihasta.

”Tosifani syö kohteensa”, kuten Vanity Fair otsikoi.

”Meillä on mennyt kivasti perinteiset tuotteet, kuten Työmiehen nyhtöselkänahka”, Kessera-Sera kertoo.

”Olemme kuitenkin aloittamassa tilaustuotannon, jossa valmistamme asiakkaan toimittamasta solunäytteessä lihaa. Esimerkiksi mikä olisi mukavampaa kuin grillata päivänsankarista tehtyjä pihvejä kolmekymppisillä?”

Ihmislihatrendin aallonharjalla ratsastavat myös Suomen eettiset syöjät ry:n aktivistit, jotka pitävät keinotekoista ihmislihaa reilumpana vaihtoehtona kuin keinotekoista eläimenlihaa.

”Jos jotain lihaa pitää syödä, syödään sitten omiamme”, korostaa SES:in puheenjohtaja Niinanniina Bröt.

Uusi kannibalismin aalto on kuitenkin herättänyt vastarintaa traditionalistien parissa.

”Minä kyllä syön lihani luomuna, suoraan kaupungilta pyydystettynä”, kertoo Juissi ”Santsi” Slaissi Etelä-Helsingin Nuoret Kannibaalit ry:stä.





Viite