Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Arvojärjestys sallii ilmastonmuutoksen

4.4.2013

Päivi Hujakka

Olin kahden vaiheilla lähtiessäni ilmastonmuutosta koskevaan seminaariin, sillä ennakkoasenteeni asiaan vihkiytymättömänä oli lähinnä se, että ilmastonmuutoksesta vouhotettaisiin kiihkouskovaisten tapaan. Yleisradion Isossa pajassa maaliskuun lopulla järjestetty Pallo kuumenee -seminaari sai minut toisiin ajatuksiin.

Mielenkiintoni herätti talouskulttuurin tutkija Paavo Järvensivun kommentit siitä, mikä tuntuu olevan yhteiskunnan arvojärjestys: 1.Kilpailukyky 2.Työ 3.Hyvinvointi.

Järvensivun mielestä yritykset voisivat uusien tuotteiden tehtailun ja voiton maksimoinnin sijaan keskittyä palvelemaan asiakkaitaan ja yhteiskuntaa mahdollisimman hyvin. Hänen mielestään kulutuskulttuurista irti pyristeleminen on vaikeaa, sillä päättäjät rohkaisevat meitä kuluttamaan. Olen samaa mieltä.

Järvensivun mukaan julkiset palvelut pystytään rahoittamaan valtion tai EU:n ja keskuspankin yhteistyöllä, vaikka talouskasvun sijaan tähdättäisiinkin hyvinvointiin luonnonjärjestelmien rajoissa.

Tarvitaanko oikeasti kaikkia niitä härpäkkeitä mitä kodeista löytyy? Onko totuttu hyvään, eikä haluta luopua saavutetusta edusta, materialistisesta elämäntavasta?

Sen sijaan, että kehitetään ja markkinoidaan esimerkiksi puhelimia voisi olla hyödyllisempää keksiä uusia ratkaisumalleja puhtaamman luonnon puolesta. Innovaatioiden luovuushan on rajaton, ja onhan ilmastonmuutoksessa kyse muustakin kuin jätteenkäsittelystä.

Ilmastokeskustelua kuunnellessa tömähtää ajatukseen, että ajaako yhteiskunta tahallaan ihmisen umpikujaan, ja maailman tilaan jossa ympäristö tuhoutuu.

Onko mieliimme vain taottu, ettei hyvinvointiyhteiskuntaa voida ylläpitää ilman talouden ja kulutuksen kasvua?
Eikä maailmankuvaani oikein mene, miksi ihmisen hyvinvointi on vasta kolmannella sijalla. Arvojärjestys ei oikein toimi.

Elämässä täytyy tehdä valintoja. Osakemarkkinoilla oikein sijoitetut rahat tuottavat voittoa. Ilmastonmuutoksessa on kyse samasta asiasta.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimitusharjoittelija.

ilmstonmuutos  Järvensivu  Hyvinvointi  Työ 





Viite