Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Edut ja erot

Antti-Juhani Johansson

spin doctorit
Puolueidensa aivot. Vihreiden Jukka Relander ja demarien Esa Suominen pohtivat blogissa politiikkaa ja politiikan ilmiöitä eduskuntavaalien lähestyessä.Antti-Juhani Johansson

Puolueidensa aivot. Vihreiden Jukka Relander ja demarien Esa Suominen pohtivat blogissa politiikkaa ja politiikan ilmiöitä eduskuntavaalien lähestyessä.

28.6.2010

Jukka Relander

Esa Suominen kuvailee mielenkiintoisessa viimeviikkoisessa puheenvuorossaan yhteiskuntaa, jonka perustavana jännitteenä – miksei sitä voisi sanoa aivan suoraan? - on työn ja pääoman ristiriita.

Sanat kalskahtavat joissakin korvissa vanhentuneilta, mutta itse ainakin ajattelen, että tuo ristiriita on ihan olemassa oleva tosiasia edelleen. Tosin sen näyttämö on muuttunut sitten 1970-luvun.

Pääoma on menettänyt kasvonsa ja karannut kansainvälisille finanssimarkkinoille. Työ on menettänyt näkyvät tekijänsä pilkkoutuessaan projekteiksi tai kätkeytyessään halpoihin maihin. Tätä kutsutaan globalisaatioksi.

Pidimme siitä tai emme, g-voimat ovat täällä. Niiden myötä olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa mainittua perustavaa intressiristiriitaa on hyvin vaikea työstää kansallisvaltion rajojen sisällä.

Kansallisten talouksien maailmassa järjestelmä toimi niin kuin Suominen kuvaili: intressipolitiikka tasasi vaurautta ja tuotti yleistä hyvinvointia. Nyt se tuottaa tarkoituksensa vastaisesti eriarvoisuutta  ja kasaa vaurautta sinne, missä kiristysvoimaa on vielä jäljellä.

Suomalaisen työvoiman näkökulmasta suurin ongelma on se, että perusteollisuuden työnantajat ovat hajauttaneet tuotantoaan kaikille mantereille.

Äänekokelaisen paperimiehen kiristysvoima laskee päivä päivältä, lämpimämmissä maissa kun työ on halpaa ja puu kasvaa nopeammin. Sama koskee eri tavoin myös muita perinteisiä vientialoja.

Tämä prosessi vaikuttaa jokaisen suomalaisen työntekijän neuvotteluvoimaan, neuvotteli hän sitten yksin tai yhdessä muiden vertaistensa rinnalla.

Toinen vaikuttava tekijä on EU:n sisällä vapaasti liikkuva työvoima, ja sen ohella luonnollisesti myös maahanmuutto. Hanttihommiin on tarjolla halpaa väkeä vähäisin demokraattisin oikeuksin.

Suomisen mainostama työvoiman keskinäinen solidaarisuus on kaunis ajatus, jonka käytännön toteutukseen demarit eivät yllä. Lenin ymmärsi tämän uskoessaan että sosialismin toteuttaminen yhdessä maassa ei onnistu. Jos pääoma on kansainvälistä, myös työvoiman etujen ajamisen pitää olla sitä.

Ammattiyhdistysliikkeemme on alkanut muistuttaa yhä enemmän pohjoisamerikkalaista unionismia  ja yhä vähemmän perinteistä eurooppalaista työvoiman keskinäiselle solidaarisuulle rakentuvaa yhteistyötä: nykyisin etuoikeutettu työvoima littoutuu halpaa työtä ja maahanmuuttajia vastaan juuri samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa sata vuotta sitten.

Tämän johdosta Yhdysvalloissa ei ole koskaan syntynyt sosialidemokraattista liikettä, ja pian sitä ei ole meilläkään, ellei suunta muutu.

Suominen esittää, että vihreät ovat tulleet liittoutuneeksi oikeiston kanssa kyseenalaistaessaan työvoiman yhteisen intressin suhteessa työnantajiin. Työttömyyden, osa-aikaisuuden, pätkien ja pienyrittäjyyden välimaastossa paikkaansa etsivän yhteiskunnan joustovoiman näkökulmasta asetelma on melkein päinvastainen.

Sdp ja Eteläranta ovat ymmärtäneet toisiaan yllättävänkin hyvin, kun on pitänyt etsiä yhteistä säveltä kotimaiselle työlle ja pääomalle. Näissä neuvotteluissa ei ole näkynyt säävarauksella töihin kutsuttavaa jäätelönmyyjää, julkiselle sektorille hetkeksi työllistynyttä äitiytlomasijaista tai uutta kirjallista köyhälistöä.





Viite