Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ei ihan suuren maailman malliin

Marimekko

Marimekon tuotteita.
Värikästä. Marimekko myy kuvioita ja värejä.Marimekko

Värikästä. Marimekko myy kuvioita ja värejä.

27.5.2010

Outi Moilala

Jokapoika, Tasaraita, Unikko ja muut värikkäät ja selkeät kuosit ovat olleet suosiossa vuosikymmeniä, eikä se näytä laantuvan. Mutta miten Marimekko pärjää, kun yhteiskuntavastuun jyvät erotellaan akanoista?

Marimekolla on Suomessa kangaspaino, laukkutehdas ja vaatetustehdas. Näissä on valmistettu yrityksen mukaan alle puolet myynnistä. Alihankintamaat – jotka eivät välttämättä ole valmistusmaita – ovat pääasiassa Suomi ja muut EU-maat. EU:n ulkopuolisista maista tulee yrityksen mukaan 13 prosenttia alihankinnasta.

Marimekko ei kuulu mihinkään sosiaalisen vastuun järjestelmään, vaikka sellaiseen liittymistä vaativat isot asiakasyritykset. Se sanoo suunnittelevansa johonkin kansainväliseen vastuujärjestelmään liittymistä, mutta on totta puhuakseni suunnitellut samaa jo vuodesta 2006, jolloin Finnwatch selvitti asiaa.

Yritys kuitenkin ilmoitti Finnwatchille SA8000- ja BSCI-sertifioitujen alihankkijatehtaiden määrät (kuusi ja viisi), mutta ei niiden tuotteiden osuutta kehittyvien maiden alihankkijoista. Molemmat ovat tunnettuja sosiaalisen vastuun sertifiointeja, joista SA8000 on kansainvälisen Puhtaat vaatteet -kampanjan suosittelema.

Ympäristön osalta Marimekko kertoo suosivansa ISO 14001 ja Öko-Tex 100 -standardeja. Jälkimmäistä kemikaalien tuoteturvallisuusmerkkiä on suhteellisen hyvin yrityksen tuotteissa. Yritys on äskettäin ottanut valikoimiinsa ensimmäisiä luomupuuvillaisia tuotteita.

”Marimekko on verimekko” jäi monen mieliin, vaikka yritys luopui vuosia sitten Grünsteinin turkiksista.

Marimekko saa valmistusmaiden valinnasta plussaa, ja tavallaan ymmärrän haluttomuuden vastuutarkastuksiin, jos valmistus on suureksi osaksi EU:ssa.

En voi kuitenkaan välttää vapaamatkustajavaikutelmaa varsinkin, kun myös vastuuraportti noudattelee Global Reporting Initiativen G3-mallia, mutta silläkään ei ole ulkopuolista varmentajaa. Ei siis ihan suuren maailman malliin.

Jos minä olisin Marimekon johtaja, olisin ensimmäisenä hankkinut luotettavat ulkopuoliset varmistukset väitteille tuotteiden valmistusmaista alkaen Suomalaisen Työn Liiton Avainlippumerkistä ja vastuuraporttien ulkopuolisesta varmentajasta.

Olettaen siis, että väiteet valmistusmaista ovat totta.

Kirjoittaja on tutkinut vaatetusalan vastuullisuutta. Teksti edustaa kirjoittajan henkilökohtaista näkemystä.





Viite