Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

EK – ok!

27.3.2013

Juha Honkonen

Käyttäjän Juha Honkonen kuva

Oletteko huomanneet, että hallituksessa on kaksi vasemmistopuoluetta? En minäkään.

Pääsiäispupu toi yritysjohtajille herkullisen yllätysmunan. Sen sisältä paljastui satojen miljoonien eurojen vuosittainen verohuojennus. Ne ovat jatkoa jo vuosia kestäneelle Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) nuoleskelulle.

Perustelu yhteisöveron rajulle laskulle on tietysti jalo: lisää työpaikkoja. Mutta jos oikeasti halutaan varmistaa, että työnantajat palkkaavat lisää työntekijöitä, eikö rahat kannattaisi korvamerkitä rekrytointiin?

Mitä vikaa on vanhassa kunnon työllistämistuessa? Kunnon porkkana jokaisesta uudesta vakipestistä.
Yhteisöveron alentamista on perusteltu silläkin, ettei yrityksiä lähtisi halvemman veron maihin. Kuinka monta yritystä Ruotsista muutti Suomeen viimeksi, kun meillä oli pienempi yhteisövero? Inga.

Seurataanpa, kuinka monta yritystä siirtyy nyt Pohjanlahden tälle puolen. Veikkaan, että vastaus on sama.

EK-vetoiseen strategiaan kuuluu sekin, ettei yritysten veronkiertoon puututa. Yle ja Voima tiesivät kertoa, että kun Ruotsissa veroparatiiseja tutkii 200 virkailijaa, meillä luku on 10–20. Suomalaiset menettävät veroparasiittien takia 800 miljoonaa euroa joka vuosi.

Yhtiöiden omistustiedot aiotaan kätkeä hallintarekistereihin. Kun vielä nykyään kuka tahansa voi lompsia Helsingin Kampissa sijaitsevan Euroclearin toimistoon pläräämään pörssiyhtiöiden arvo-osuustilejä, ei se hallintarekisterien aikana ole enää mahdollista.

Toinen nyt keväällä käsittelyssä oleva yhtiötietojen pimennyshanke koskee kaupparekisteriä. Työ- ja elinkeinoministeriö on siivoamassa rekisteristä esimerkiksi osoitetietoja. Ilman niitä muun muassa Mika Vehviläisen asuntoa koskeva uutinen olisi jäänyt tekemättä.
Tuntuu, että kaikki mitä EK pyytää, on ok.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.

PS. Pääsiäisen takia paperinen Vihreä Lanka ilmestyy viikkoa normaalia myöhemmin eli 19.4. Mukavia vapaapäiviä kaikille!

Juha Honkonen 





Viite