Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Elämme harvinaisia aikoja

Juha Peurala

Eno-kuvitus.
Sale ei arvosta. Vaikka jumala on nimittänyt virkaan, silti mennään luovuttamaan! Toivottavasti homma ei toistu.Juha Peurala

Sale ei arvosta. Vaikka jumala on nimittänyt virkaan, silti mennään luovuttamaan! Toivottavasti homma ei toistu.

11.3.2013

Eno

Nimimerkki ”Lopunaikaakos tässä?” kysyy: Paavi erosi, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1415. Löytyykö historiasta muita pitkään odotettuja ”ensimmäistä kertaa sitten muinaisajan” -tapauksia?

Eno vastaa: Itse asiassa paavihan on edellisen kerran lähtenyt virastaan vapaaehtoisesti vuonna 1294, ei sellaista ihan noin yhtenään tapahdu.

Tämänkaltaisia uskontoihin liittyviä ennätyksiä on enemmänkin. Uskonnolliset instituutiot ovat vanhoja ja pitäneet kirjaa tekemisistään pitkään. Tämän vuoksi esimerkiksi paaviuteen liittyy muitakin ”ensimmäistä kertaa sitten vuoden” -tyyppisiä saavutuksia. Mainittakoon esimerkiksi paavi Constantinuksen (708–715) Kreikan vierailu. Virassaan oleva paavi – tässä tapauksessa Johannes Paavali II – kävi Kreikassa heti perään vuonna 2001.

Uskottavan ajatuksen mukaan paavilla on salainen toimisto, jossa suunnitellaan, mitä asioita kukin paavi voisi tehdä ensimmäistä kertaa sitten keskiajan.

Valtiollisessa elämässä saattaa vierähtää myös pitkähkö tovi, ennen kuin jokin asia toistuu. Lopunajan profeetat saarnaavat mielellään, että kun Israelin valtio perustettiin 1948, oli kulunut noin 2000 vuotta siitä, kun valtio viimeksi oli olemassa. No, on kyllä hiukan tulkinnanvaraista, kuinka paljon moderni Israel on sama asia kuin se Juudean kuningaskunta, jonka roomalaiset valloittivat vuonna 63 eaa.

Uskonnollisessa kouhotuksessa unohtuu myös se, että vieressä on toinen valtio, joka sai itsenäisyytensä uudelleen vieläkin pidemmän ajan jälkeen. Egypti itsenäistyi 1922, edellisen kerran maata hallittiin kotimaisin voimin vuonna 525 eaa. Sitten persialaiset miehittivät maan. Jälleen voi toki kysyä, onko lainkaan kyse samasta valtiosta.

Vanhojen kuningaskuntien hallitsijat tehtailevat vähän väliä samanlaisia ennätyksiä kuin paavit. Kun Englannin kuningas Edward VIII luopui kruunustaan vuonna 1937, edellisen kerran maassa oli tapahtunut vastaavaa 1399, kun Rikhard II jätti hallitsemisen.

Osataan sitä naapurimaassakin. Kun Victoria ja Daniel menivät naimisiin 2010, he olivat ensimmäinen kokonaan ruotsalainen kuningaspari sitten vuoden 1585 – puolisot ovat usein olleet ulkomailta. Tasa-arvoiset ruotsalaiset ovat muuten olleet paljon tarkempia kuninkaallistensa naimakaupoista kuin konservatiiviset britit.

Edellisen kerran Ruotsin kruununperijä meni naimisiin ei-aatelisen kanssa vuonna 1567. Brittikuninkaalliset tekevät tuota ruotsalaisiin verrattuna vähän väliä, tai ainakin kerran vuosisadassa, parissa.

Mutta siitä vaan postittamaan cv:tä Vatikaaniin. Kun pääset paaviksi, menepä naimisiin. Sitäkään ei ole tehty aikoihin.





Viite