Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Guten Tag, Frau Urpilainen

24.8.2011

Jukka Vahti

Suomen vaatimat vakuudet Kreikan tukemisesta saivat tiistaina tyrmäyksen EU:n mittakaavassa poliittisesti painavimmalta mahdolliselta taholta, Saksan liittokanslerilta Angela Merkeliltä. Tiedot tyrmäyksestä ovat toistaiseksi tulleet välikäsien kautta, mutta kuitenkin.

Jo etukäteen oli hyvin vaikea ymmärtää, miksi muut EU-maat sallisivat Suomelle erityisaseman euroalueen kriisin hoidossa. Sopimus vakuuksista kuitenkin laadittiin, koska asia oli yksi sdp:n näkyvimmistä teemoista kevään eduskuntavaalitaistelussa.

Nyt demarit saavat miettiä päänsä puhki, miten tilanteesta olisi mahdollista kiemurrella ulos ilman, että puolue menettää kasvojaan tai Suomi joutuu löysien vaalipuheiden vuoksi täysin turhaan sivuraiteelle EU-politiikassaan.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) on vakuuttanut, että Suomi ei lähde mukaan Kreikan tukipakettiin ilman vakuuksia. Tämä taas voi kaataa koko paketin.

Muiden euromaiden reaktiot Suomen vakuusseikkailuun ovat vaihdelleet hämmennyksestä ärtymykseen. Eikä ihme, sillä sooloilun selitykseksi ei kelpaa perussuomalaisten vaalimenestys, koska vaaleja ja kansallismielisiä populistipuolueita on muuallakin, eikä kyse siis ole mistään suomalaisista erityisolosuhteista.

Katainen totesi Yleisradion haastattelussa keskiviikkona, että Saksan täsmällinen kanta Suomen ja Kreikan väliseen sopimukseen ei vielä ole tiedossa. Merkelillä olisikin nyt paikka osoittaa saksalaista pragmaattisuutta kilauttamalla vaikka suoraan valtiovarainministeri Urpilaiselle ja sanomalla asiat niinkuin ne ovat.

Samaa menetelmää käytti lehtitietojen mukaan kesällä myös Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama Merkelin suuntaan, kun euroalueen talouden tulipalon sammuttaminen ei edennyt Yhdysvaltojen toivomaan suuntaan.





Viite