Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Hippi kylpylässä

Hippien seikkailut.
Jatkokertomus. Hippien perheen elämää seurataan aina tiistaisin.

Jatkokertomus. Hippien perheen elämää seurataan aina tiistaisin.

22.3.2011

Rosa Meriläinen

Petteri Hipillä oli huono omatunto. Hän oli valehdellut Marjutalle vievänsä Patin uimahalliin. Jo se oli saanut aikaan kahden tunnin keskustelun liikuntaharrastusten ympäristövaikutuksista.

Selvitysten mukaan uinti on ympäristöä erittäin kuormittava harrastus, mutta onnekseen Petteri tiesi väitteen taustalla olevan oletus, että uimahalliin mennään yleensä autolla. ”Tämä on tuhansien järvien maa, miksei Patti voi harrastaa kauden mukaista liikuntaa ja uida sitten kesällä Näsijärvessä?”, Marjutta intti.

Petteri käytti vaimoonsa väsytystaktiikkaa. Hän laittoi silmänsä liki kiinni, niin että luomet väräjivät silmämunien päällä sumentaen näkökentän, ja keskittyi puheensa virtaan. Hän selosti ummet ja lammet lapsen kehityspsykologisista herkkyysvaiheista eri taitojen oppimiselle, uimahallien merkityksestä vanhusten, vammaisten, romanien ja köyhien peseytymis- ja liikuntamahdollisuuksille ja liikunnallisen elämäntavan opettamisen merkityksestä.

Marjutta oli nukahtanut Petterin luennon viimeisen vartin kohdalle vauva sylissään, joten Petteri oli pakannut pyyhkeet ja uikkarit mukaan ja lähtenyt Patin kanssa bussilla Tampereen kylpylään. Uimahallin vesi tuntui niin kamalan kylmältä, kun ei saanut kunnolla uida, vaan piti vain nököttää vieressä lapsen pulikoidessa. Tätä perustelua hän ei olisi kuunaan uskaltanut esittää aatteellisesti kärkkäälle vaimolleen.

Viisivuotias Patti nautti kylpylästä, tietenkin. Höyrysaunassa hän hääräsi vuoroin miesten, vuoroin naisten puolella, asetellen peflettiään yhä uusiin kulmiin ja tutustuen kaikkiin ihmisiin. Petterinkin silmät tottuivat höyryyn nopeasti ja hän osasi terästää katseensa vieressä hikoilevaan kokoomuspoliitikkoon.

Petteri näki mahdollisuutensa tulleen. Siinä nyt oli ihan oikea porvari, jolle pitäisi osata sanoa suorat sanat. Ydinvoimasta! Siitä Petterin pitäisi puhua. Hän oli juuri aukaisemassa suutaan, kun havahtui yllättävään hiljaisuuteen: aivan kuin Patti ei enää olisi saunassa.

Petteri ryntäsi pesutilaan ja huusi Pattia. Kaukaa naisten puolelta kuului tytön vastaus. Petteri astui takaisin saunaan ja alkoi maanitella Pattia miesten puolelle. Patti ilmoitti kieltävän vastauksen. Petterin ei auttanut muuta kuin mennä lapsen perässä ja kantaa naurava mukula munasillaan takaisin. Kokoomuspoliitikko oli sillä aikaa hävinnyt.

Pidettyään Patille pitkän ja monipolvisen saarnan käyttäytymisestä kylpylästä, Petteri löysi vihdoin miehen uudestaan porealtaasta. Petteri maanitteli Patin mukaansa ja päätti kysyä, mitä kokoomuksen puheenjohtaja tarkalleen ottaen on luvannut kokoomuksen ydinvoimalinjasta. Petteriä ihan hykerrytti oman kysymyksensä ilkeän nerokas oveluus. Hän laittoi silmät sirrilleen ja alkoi puhua.

Avatessaan silmänsä kymmenen minuutin päästä kuullakseen porvarin vastauksen, hän hämmennyksekseen huomasi olevansa altaassa kolmestaan Patin ja jonkun taivaasta siihen tupsahtaneen mummelin kanssa. Vanhus katsoi Petteriä kysyvästi. Patti pelasti tilanteen: ”Me vain puhuimme politiikkaa”.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.





Viite