Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Hippi vuotaa verta

Jatkokertomus. Hippien perheen elämää seurataan aina tiistaisin.

Jatkokertomus. Hippien perheen elämää seurataan aina tiistaisin.

9.8.2011

Rosa Meriläinen

Kansanedustaja Kaarina Hipin sydän vuosi verta. Hän oli joutunut kieltäytymään kutsusta television ajankohtaisohjelmaan. Ratkaisu oli ollut vaikea ja kipuilu jatkui edelleen.

Yön pitkinä tunteina hän säpsähteli kuin hengenahdistuskohtauksissa, vaikersi ääneen ja pelkäsi jäävänsä julkisesti kiinni kieltäytymisestään.

Pelko oli tietysti turha, sillä toki hän oli vedonnut oikein legitiimiltä kuulostavaan työkiireeseen kertomatta oikeaa syytä: hänellä ei ollut yhtään mielipidettä, oikeastaan edes varsinaista näkökulmaa euroalueen velkakriisiin.

Vapaamuotoisissa keskusteluissa hän oli pärjännyt muistelemalla omia EMU-kriittisiä puheenvuorojaan 90-luvulta. Ikävä kyllä hän oli silloinkin lopulta äänestänyt euroon liittymisen puolesta.

Samaan aikaan toisaalla Petteri Hippi mietti levollisena ilmastonmuutoksen vaikutusta korvameduusojen määrään Itämeressä, kun hänet repi irti puoliunestaan viisivuotiaan Patin rääkynä.

Petteri läiskäytti valot päälle vain huomatakseen heidän yhteisen perhepetinsä lainehtivan verestä. Patin kädet, naama, vatsa, siis ihan koko tyttö kauttaaltaan, oli veren peitossa. Lapsen nenästä tuli verta.

Petteri otti tilanteen haltuun säntäilemällä huoneessa edestakaisin etsiäkseen jostakin laatikosta nenäliinoja. Tässä vaiheessa Marjutta oli jo liittynyt Patin kanssa huutokuoroon, vaikka hän ei ollut vielä edes huomannut veristä lastaan.

Marjutta nimittäin vuosi itsekin verta. Asialle oli tietysti aivan luonnollinen selitys, sillä väistämättä jossain vaiheessa täysimetyksestä puoli-imetykseen siirtyessä kuukautiset alkavat.

Yön pimeinä tunteina luonnolliset selitykset eivät kuitenkaan heti tule mieleen. Marjutta luuli unenpöpperössä saaneensa keskenmenon, vaikka ei ollut edes raskaana ja rääkyi täyttä häkää. Patti juoksi äitiään karkuun ovensuuhun niin, että verta roiskahti seinälle. Petteri liukastui verilammikkoon.

Jossain vaiheessa tuon kaiken säntäilyn ja rääkymisen on kai pakko loppua, taisi tuumia mielessään Paju-vauva, joka ainoana koko perheestä oli pysynyt tyynen rauhallisena. Hän oli tehnyt omaa tuotostaan, joka nyt kestovaipan aina niin ylivuotavaista reunaa pitkin hiljalleen valui lakanoille.

"Uu-huu-huu, sulta kyllä pistetään nyt putket poikki", nyyhkytti Marjutta Petterille, joka ei millään tottunut Marjutan kykyyn siirtyä nopeasti asiasta jo sitä seuraavaan. "Joo, joo", tyynnytteli hän vaimoaan, joka istui sideharsomytyn päällä.

Petteri ei tajunnut luvanneensa mennä steriloitavaksi, mutta minkäs teet: jokaisen on vuorollaan vuodettava.

Aamulla Marjutta istui tietokoneella Pajun kestovaipoista virittämässään kuukautissiteessä. Hän tilasi netistä kuukautiskuppia.

"Eikö edes näitä ensimmäisiä kuukautisia varten voisi hakea vain lähikaupasta siteitä tai tamponeja?", ehdotti Petteri, joka oli käynyt ylioppilaskunnan järjestämän kurssin profeministimiehille siitä, miten otetaan naisten maailma haltuun.

"Ei", vastasi Marjutta, suoraan naisten maailmasta käsin. Se siitä.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.





Viite