Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Ilman juuria ei ole oksia

Mikael Ahlfors

Spin doctor.
Puolueidensa aivot. Vihreiden Jukka Relander ja demarien Esa Suominen pohtivat blogissa politiikkaa ja politiikan ilmiöitä eduskuntavaalien lähestyessä.Mikael Ahlfors

Puolueidensa aivot. Vihreiden Jukka Relander ja demarien Esa Suominen pohtivat blogissa politiikkaa ja politiikan ilmiöitä eduskuntavaalien lähestyessä.

21.1.2011

Esa Suominen

Vaalivuosi avautui Spin doctoreissa teollisuuspoliittisen keskustelun merkeissä, kun Jukka Relander esitteli näkemyksiään demarien elinkeinopolitiikasta. Omia ajatuksiaan aiheen tiimoilta hän ei juuri avannut, mutta tämänkin aika varmasti tulee.

Elinkeinopoliittinen keskustelu on siinäkin mielessä tärkeää, että uskon ratkaisun rakenteelliseen työttömyyteen ja vajaatyöllisyyteen löytyvän pikemminkin pyrkimällä tukemaan uuden työn syntymistä kuin sosiaaliturvaa muokkaamalla. Subjektiiviset arviot työttömyyden vähenemisestä 3-4%:lla pelkkää sosiaaliturvaa muuttamalla kun eivät suoraan sanoen vakuuta. Jos näin olisi, se tarkoittaisi sitä, että merkittävä osa työttömistä olisi työttöminä vain omasta halustaan. Tähän en jaksa uskoa.

Mutta se siitä ja eteenpäin eli teollisuuteen. Olen ensimmäisten joukossa myöntämässä, että sosialidemokraatteja kiinnostaa vientiteollisuuden ja sen työntekijöiden tilanne, sekä palkansaajien sekä elinkeinoelämän yhteistyön toimivuus työmarkkinapolitiikassa. Mutta toisin kuin Relander, en näe, että tämä olisi väistämättä ristiriidassa itsensä työllistäjien tai muiden silpputyöntekijöiden aseman parantamisen kanssa tai että kyseessä olisi toivoton taistelu nousuvettä vastaan.

Ennen kuin pohditaan sitä, mitä teollisuus tänä päivänä ja huomenna on, voidaan hiljentyä hetkeksi sellaisen skenaarion äärelle, jossa teollisuuden osuus BKT:sta ja työllisyydestä putoaisi voimakkaasti, sanokaamme vaikka puolittuisi. Arviot vaihtelevat, Teknologiateollisuuden oman arvion mukaan jopa kolmannes verotuloista ja sadat tuhannet korkean tuottavuuden työpaikat olisivat vaarassa. Joka tapauksessa kyse olisi vakavasta taloudellisesta ongelmasta.

Mikäli ei jaksa huolestua tällaisen tilanteen vaikutuksesta vaikkapa peruspalveluihin, mahdollisuuksiin parantaa sosiaaliturvaa tai julkisella sektorilla työskentelevien palkkoja ja muita työskentelyn edellytyksiä, voi asiaa miettiä ympäristön kannalta. Mikäli vientiteollisuuden annetaan näivettyä Suomessa, jääkö tuo teollinen tuotanto lopullisesti historiaan? Vai siirtyykö se maihin, missä yrityksiltä ei juuri ympäristövastuuta vaadita?

Jo edellä mainituista syistä minusta on perusteltua uhrata ajatus tai pari myös jo olemassa olevien vahvuuksien kehittämiselle. Elinkeinomuseon ylläpitoon meillä ei ole sen paremmin tarvetta kuin mahdollisuuksiakaan, maataloudessakin on jo enemmän kuin tarpeeksi. Sen sijaan tarve ajattelulle, jossa yhdistyvät uusien kasvualojen etsiminen ja auttaminen alkuun, perinteisten vahvuusalueiden jalostaminen sekä ympäristön kannalta kestävät kasvun mallit, on ilmeinen.

Edellä mainitussa kolmiossa liikkuvat demarit yrittävät vaikeaa temppua. Mutta sen onnistuminen on mahdollista ja sitä kannattaa yrittää.

***

Relander on oikeassa siinä, että voimakkaimmin työllistävä kasvu syntyy muualla kuin perinteisen teollisuuden kokoonpanotyössä. Konsensuksella voitaneen hyväksyä myös näkemys siitä, että bulkkiteollisuuden ja megaluokan yksittäisten teollisuusinvestointien, kaivannaisteollisuutta lukuun ottamatta, aika alkaa olla Suomessa ohi. Tästä ei kuitenkaan tarvitse seurata teollisuuden katoaminen, vaan muutos kohti teollisen tuotannon ja palveluiden integraatiota ja pidemmälle menevää erikoistumista.

Teollisuuden tuotteet ovat konkreettisten tavaroiden lisäksi entistä enemmän niihin liittyviä palveluita. Designia, huoltoa, tuotekehitystä, kauppaa, you name it. Oleellista on kuitenkin havaita, että monet näistä tuotteista ovat luonteeltaan sellaisia, että ne syntyvät teollisen ytimen ympärille ja että teollisen tuotannon olemassaolo on edellytys niiden synnylle. Kääntää selkä teollisuudelle on yhtä kuin halveksia myös näitä uusia töitä, joita syntyy niin ammattiin opiskelleille kuin korkeakoulutetuille.

Toisin kuin eräissä piireissä kuvitellaan, korkeakoulututkinto ja trendikäs ammattinimike ei oikeuta nimeämään itseään ainoaksi luovan luokan edustajaksi. Myös teollisuudessa syntyy jatkuvasti uusia ja parempia tapoja tehdä asioita. Marttiini keksi Rovaniemellä tavan, joilla veitsistä tulee erityisen teräviä, Valtralla on tehty, ja toteutettu, kymmeniä työntekijöiden aloitteita tuotteiden ja tuotannon parantamiseksi. Oleellista on ymmärtää, että luovia aloja voivat olla kaikki alat.

Kaiken tämän jälkeen minusta on niin, ettei teollisuuden toimintaedellytysten turvaamisella ja uusien alojen kehittämisellä ole erityisen suurta ristiriitaa. Molempia tarvitaan. Eikä ristiriitaa tarvitse olla myöskään erilaisten työntekijäryhmien välillä ellei sitä haluta poliittisista syistä luoda. Vihreiltä toivoisikin demarikliseiden pyörittämisen sijasta vaikkapa sdp:n työelämän reformia vastaavaa esitystä konkreettiseksi työelämän kehittämiseksi.

Faktojen valossa vastakkainasetteluun ei ole tarvetta edes niiden kuuluisien paperityöläisten suhteen. Joku vihreä ajattelija saa joskus tuopin ääressä selittää minulle mitä hyötyä vaikkapa vapaalle kirjoittajalle on siitä, että paperitehtaan työntekijä saisi käteensä pienemmän osuuden tehtaansa tuotosta? Tai siitä, kun Voikkaalta työttömiksi jääneiden ihmisten tilanne on nyt heikentynyt uusien työllistymismahdollisuuksien osoittauduttua heikoiksi, kuten Paperiliiton taannoinen tutkimus kertoi.

***

Mutta talouspoliittinen keskustelu jatkukoon. Palveluita pitäisi parantaa, sosiaaliturvaa korottaa ja velkaa lyhentää. Rahoittajiksi haluaisin mukaan yhtenä porukkana myös mahdollisimman elinvoimaisen teollisuuden. Miten rahaa keräisi Jukka Relander?

Kirjoittaja on sdp:n poliittisen osaston päällikkö.





Viite