Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Kaunis kokoelma kliseitä

Kulttuurishokkeja kansalle. Kulttuurinnälkäinen toimittaja innostuu, kauhistuu ja liikuttuu taiteesta kesän ajan kerran viikossa.

Kulttuurishokkeja kansalle. Kulttuurinnälkäinen toimittaja innostuu, kauhistuu ja liikuttuu taiteesta kesän ajan kerran viikossa.

14.7.2011

Saija Räsänen

Pyöreävatsainen panda vääntää keskittynyt ilme kasvoillaan balettikuvioita ja pallottelee mielenvoimalla kastepisaroita. Tässäkö todella on paras sankari, joka nykypäivän lastenelokuva pystyy meille tarjoamaan? Missä on prinssi, missä on hevonen?

Eipä tuomita vielä. Kung Fu Pangan Po-pandaherra on epäilemättä koominen, jopa ärsyttävän typerä hahmo, mutta samalla hänessä on enemmän luonnetta kuin tusinassa Lumikin ja Ruususen prinssejä. 2000-luvulla on huomattu, ettei sankareita ole pakko ottaa niin vakavasti; että itse asiassa pieneen epätäydellisyyteen on helpompi samastua.

Muutakin hahmokavalkadia on uudistettu tähän päivään paremmin istuvaksi. Hennon prinsessan tilalla on kovis-Tiikeritär, jonka nyrkki pysäyttää Pon mennen tullen, sekä kasvatti-isä kasvatti-äidin tilalla.

Teknisesti elokuvassa on palattu vanhaan piirrostyyliin: näemme Kung Fu Pandassa lumoavan maalauksellisia maisemia, kuin pensselillä vedettyjä. Ehkä japanilaisen kilpailijan Studio Ghiblin tuotokset ovat saaneet tajuamaan, etteivät vahahahmot ja kolmiulotteinen digitekniikka niin siistejä ole.

Kung Fu Pandan kakkososassa soturimme on jo Kiinan suurin soturi, joten uskottavuutta sadun maailmassa ei enää tarvitse lunastaa. Sen sijaan on aika siirtyä pääkopan sisäisiin kamppailuihin. Po pohtii ikuisia (ja anteeksi vain, kliseisiä) klassisen hyvän soturin kehityspolullaan kohtaamia kysymyksiä:

Kuka minä olen? Mistä olen tullut? Kuinka löydän sisäisen rauhan?

Tärkeitä kysymyksiä, toki, mutta en mahda mitään sille, että pieni myötähäpeän puna hiipi pimeässä salissa poskille, kun panda viidennen kerran ulisi valkokankaalla "sisäisen rauhan" perään. Mitä sanat "sisäinen rauha" sanovat leffan kohdeyleisöksi oletetuille lapsille? 

Tuntuu siltä, että rauhaa pitää etsiä, koska se kuuluu koko satumaailman hyödyntämään itämystiikkaan kuin kirsikka suklaaleivoksen päälle. Ilman sen etsintää ei voi tarinasta selvitä. Mutta pliis, tarinanikkarit: Laittakaa käsitteen sisään edes vähän sisältöä ensi kerralla, jooko? Tarvitsee leivoskin täytteen, pelkkä kuorrutus ei riitä. Nyt "rauha"jää vain balettimaiseksi tassunheilutteluksi kallionkielekkeellä.

Po on kliseinen sankari myös taustansa puolesta: On kuolleet vanhemmat ja isä, jonka paljastuminen kasvatti-isäksi järkyttää. On muisto biologisista vanhemmista unessa ja kasvatti-isän käsivarsille tupsahtaminen niinikorissa kuin Mooses konsanaan.

Mitä yritän sanoa? Sitä, että vaikka Kung Fu Panda 2 on yllättävän onnistunut jatko-osa ja aidon viihdyttävä, jopa visuaalisesti harvinaisen kaunis sellainen, siinä ei ole mitään uutta. Ei yhtikäs mitään. 

On toki totta, että maailmassa taitaa olla rajallinen määrä ikuisia kysymyksiä pohdittavaksi. Eri asia on se, kuinka tyylikkäästi ja omaperäisesti niitä pohtii.

Leffan opetuksesta on silti annettava kiitosta, vaikka ei sekään omaperäisin mahdollinen ole. Sen taustalla on kuitenkin niin tärkeä ajatus, etten viitsi olla hehkuttamatta sitä:

Tärkein hetki on nykyhetki. Elämästä ei selviydy, ainakaan hyväsydämisenä, jos ei jossain pisteessä irrota menneestä. Tämän huomaa Po, jolla sittenkin on vain yksi oikea isä, ja leffan pahis, jolle Po lausuu viisaat sanat:

"Epätoivo on kalterinne." Pahis jää oman kaunansa satimeen ja saa huomata, ettei onnea ehkä sittenkään "oteta" kostamalla ja alistamalla historian vääryyksiä.

 

Katso myös nämä uudehkot piirrosleffat:

  • Kaksin karkuteillä. Tähkäpää-sadun modernissa versiossa roistoprinssi pelastaa säkissä (eli tornissa) kasvaneen prinsessan. Tämän leffan jälkeen et enää haaveile pitkistä Barbie-hiuksista, mutta saatat hyvinkin haluta uljaan ratsun.
  • Prinsessa ja sammakko. Joskus käy niin, että kun voodoo-puoskarin kanssa tekee sopimuksen, muuttuu prinssi sammakoksi. Voiko edes prinsessan suudelma silloin parantaa? Se selviää humoristisessa, jazzin säestämässä sadussa.

 





Viite