Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Kuitit julkisiksi

11.10.2012

Tuomas Tuure

Rahan rajallisuus, kansalaisaloite, avoin ministeriö ja muut ajan tuulet ovat avanneet keskustelua yhteiskunnan rahankäytön ja rakenteiden avauksesta. Tämä keskustelu on erittäin tervetullutta.

Olen toiminut joissakin julkisrahoitteisissa projekteissa, joiden rahankäytön ja tulokset mittaa rahoittava taho. Nämä tahot vaihtelevat Suomessa RAY:stä kuntiin ja ministeriöihin. Julkisten hankkeiden, projektien ja toiminnan määrä on valtavalla tasolla.

Esimerkiksi kehitysmaissa työskentelyssä on korostettu jo vuosia äärimmäisen avoimuuden ja tuloksellisuuden merkitystä. Se on oikein. Kehitysyhteistyön kritiikki suhteessa korruptioon ja tuloksiin on otettava vakavasti, mikä tarkoittaa avointa ja kaikille näkyvää arviota.

Tässä suhteessa monet kehitysyhteistyön toimijat ovatkin ottaneet kritiikin tosissaan. Tämä näkyy ison tason työssä äärimmäisessä avoimuudessa, jotta väärinkäytöksiltä vältytään kun tulokset ovat kaikkien nähtävillä. Nythän vaatimus koskee kehitysmaiden hallituksia, joille länsi antaa budjettitukea.

Sama vaatimus sopisi julkishallinnon osaksi. Olen ollut mukana hankkeissa aina kaupungeista ulkomaisiin rahoittajiin. Kun tuloksia arvioidaan, on tärkeää katsoa rahankäytön suhdetta. Rahan pitäisi aina kohdistua suoraan hyödynsaajiin eli kaiken hallinnon ja edustamisen määrä pitää minimoida. Hyvä hallinto on myös tehokas.

Tästä on monesti pidetty hyvää huolta. Kun raportteja tehdään, niin toki kirjanpidot tarkistetaan.

Maassamme kuntiin, ministeriöihin, erilaisiin järjestöihin tarvitaan yleisölle suurempaa rahallista läpinäkyvyyttä, jotta jokainen kansalainen voi tasavertaisesti verrata töitä ja tuloksia.

Liikesalaisuudet voisi salata perustellusti, mutta muuten vahtikoiria on masentavan vähän. Voima-lehti teki suurta työtä paljastaessaan sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen huonekalukulut ja Espoossa Olavi Loukon edustuskuluja lähtivät vatvomaan valveutuneet kansalaiset. Tilausta olisi.

Jos järjestöllä on edustuskuluja, pitäisi kansalaisen voida katsoa tarkoitetaanko sillä kokouskahveja vai ylimmän johdon illallisia. Kun naisjärjestö perustaa huono-osaisten tukikeskuksen, olisi meillä tietokanta, jossa eroteltaisiin rahankäyttö tuloksineen.

Tämä ei tarkoita, että Suomi olisi massiivisen korruption maa. Itse asiassa monin keinoin julkishallinnon maine voisi jopa parantua. Kuitenkin tasavertaisuuden nimissä kansalaisilla pitäisi olla oikeus verrata toimijoita ja rahankäyttöä suhteessa tuloksiin.

Mikäli kunta saa tuotettua saman palvelun erilaisilla resursseilla, näkisi tietokannasta heti kuinka paljon erilaisia kuluja kokonaisuuteen sisältyy. Jos kaksi järjestöä tekee samaa työtä, toisella on suurempi hallintokulu, voisi tietokannasta selvittää mitä hallinnolla tarkoitetaan.

Emme elä nytkään pellossa. Ministeriöt ja kunnat valvovat, arvioivat sekä raportoivat toiminnasta, mutta kaikki tapahtuu sisäisessä keskustelussa, mikä entisestään ruokkii julkisen yleisön tietämättömyyttä.

Sloveniassa julkishallinnon avoimuus on edistyksellistä. Tietokannasta kansalaisilla on oikeus seurata julkisten varojen käyttöä tarkemmin kuin muualla maailmassa. Suomen tulisi ottaa avoimena yhteiskuntana tästä mallia.

Joskus asiat ovat perusteltuja ja joskus eivät, mutta kansalla on oikeus nähdä kuinka verovaroja tai RAY:n tukea käytetään. Kuitit tulee avata Slovenian mallin mukaisesti niin pitkälle kuin yksityisyydensuoja sallii.

Järjestökentälle tässä on mainio kilpailuvaltti. Jos kaksi Keniassa toimivaa kummijärjestöä saa saman kuukausilahjoituksen, mutta toinen vie perille asti puolet enemmän, antaa yleisö lahjoituksen jälkimmäiselle.

Kirjoittaja toimii kansainvälisen vammaispolitiikan parissa. Kirjoitus on julkaistu alunperin Vihreän Langan paperiversiossa 5. lokakuuta.




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.