Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Liikenne liikuttaa

27.4.2012

Juha Honkonen

Huomaan joka aamu, mikä Suomen liikennepolitiikassa mättää. Se suosii aivan liikaa yksityisautoilua. Bussia odottaessani ohi köröttelee autoja, joista noin kahdeksassa kymmenestä istui vain kuski. Kun kyytini saapuu, luvassa on matelua henkilöautojen aiheuttamassa ruuhkassa.

Testasimme uusimpaan paperilehden numeroon eri kulkuvälineiden nopeuksia teoriassa ja käytännössä. Helsingin yliopiston maantieteilijät tekivät pyynnöstämme aikaetäisyyskarttoja, joista näkyy, että joukkoliikenne häviää suurimmassa osassa pääkaupunkiseutua paitsi henkilöautolle myös polkupyörälle.

Lisäksi teimme Top Gear -henkisen kilpailun Espoon perukoilta Kampin keskustaan. Kärkikaksikko oli sama: auto ja pyörä.

Bussit kulkisivat jouhevammin, jos niillä olisi nykyistä enemmän omia kaistoja. Tämä olisi oiva kuntavaaliteema, mutta henkilöauton kuningasasema tuntuu vielä horjumattomalta. Se taas johtuu siitä, että työmatka-autoilu on tehty liian houkuttelevaksi. On työsuhdeautoja, verovähennyksiä ja kilometrikorvauksia.

Onneksi viimeksi mainittuun hallitus haluaa puuttua. Korvauksiin on tulossa katto, joka leikkaa ne puoleen nykyisestä sen jälkeen, kun 15 000 kilometriä vuodessa täyttyy. Toissa vuonna korvauksia maksettiin 700 000 ihmiselle yhteensä yli miljardi euroa. Kaikki veronmaksajien kukkarosta.

Autoilijalle korvataan tarpeettoman paljon myös kulkupelin hankinta- ja huoltokustannuksia.

Joukkoliikenteen suosiota voidaan nostaa myös työpaikoilla. Työsuhdelippu on yhä harvinainen jopa yrityksissä, jotka toitottavat visioissaan kestävää kehitystä ja puhdasta ympäristöä. Sanoista tekoihin ja johtajasopimukset uusiksi!

Vaikka polkupyörä menestyi hyvin kummassakin testissämme, on pyöräväyliä liian niukalti varsinkin Helsingissä.

Liikenteeseen liittyvät kuntavaaliteemat eivät heti lopu, kun vielä muistetaan, ettei ruuhkamaksuistakaan ole päätetty.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.





Viite