Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Loppuun asti

15.4.2011

Juha Honkonen

näin vaalikamppailun kalkkiviivoilla vihreiltä on tenteissä vaadittu taas selitystä sille, miksi puolue jatkoi ydinvoimalupia myöntäneessä hallituksessa.

Kysymys on kummallinen. Olisiko vihreiden pitänyt nostaa kätensä pystyyn vireillä olevissa asioissa kuten energiaverotuksessa ja saimaannorpan suojelussa?

Ennen kaikkea: miksei muita puolueita vaadita lähtemään hallituksesta, kun kanta ei mene läpi itselle tärkeässä asiassa? Vai oletteko nähneet tällaisia otsikoita:

“Suomi ei hae Naton jäseneksi, mutta kokoomus pysyy hallituksessa”

“Keskusta ei lähde hallituksesta Vuotos-päätöksestä huolimatta”

“Ruotsi ei enää pakollinen yo-kirjoituksissa, rkp säilyy hallituksen ikijäsenenä”

Kun vastuuta annetaan, sitä täytyy kantaa loppuun asti. Kannat vain täytyy tuoda esiin hyvissä ajoin eli vaalikampanjassa. Silloin ei tule yllätyksiä hallituskauden aikana. Niitä on kuitenkin piisannut, mutta lähinnä keskustan tarjoamana.

Kepu on pettänyt hallitusrintaman kauden aikana yli 300 kertaa. Näistä eduskunnan äänestyksissä tapahtuneista lipeämisistä on tosin suurelta osilta vastannut sittemmin perussuomalaisiin loikannut Markku Uusipaavalniemi.

Ilman häntäkin ykkössija silti kuuluisi keskustalle. Puolueen edustajat äänestivät esimerkiksi joulukuun budjettiäänestyksissä vastaesityksen puolesta kolme kertaa useammin kuin muiden hallituspuolueiden kollegat.

Härskein tapaus ei ole curlaaja vaan elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Vaikka mies vastusti ydinvoimaa ennen tätä hallituskautta, hän esitteli viime vuonna eduskunnalle luvat kahdelle voimalalle.

Kaiken tämän jälkeen media kehtaa hiillostaa asiasta jatkuvasti vihreitä ja jättää esimerkiksi keskusta rauhaan.

 

ps. Hallitusneuvottelut ovat alkaneet jo aikoja sitten virkamiesten ja lobbarien voimin. Toivottavasti poliitikot tuovat lähiviikkoina mukaan myös demokratiaa. Muistahan käydä ylihuomenna uurnilla.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.





Viite