Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Menetetty maa

23.8.2010

Vihreät lasit

2010 jää historiaan vuotena, jolloin Suomen sisällissodan siemenet kylvettiin.

Kaikki alkoi siitä, kun amerikkalainen Newsweek-lehti valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi.

Tieto otettiin aluksi vastaan suurella innostuksella: ulkoministeri Alexander Stubb hymyili koko hammasrivistöllään, ja maabrändiä pohtineessa työryhmässä yritettiin pidätellä ennenaikaista ejakulaatiota.

Myös media oli mehuissaan. Pääkirjoituksissa Newsweekin valinta nähtiin viimeisenä niittinä maata riivanneen laman arkkuun. Kolumnistit saivat kuukaudeksi kirjoitettavaa.

Kaikkia menestys ei kuitenkaan miellyttänyt. Suomi on edelleen kylmä ja pimeä paikka, jossa verottaja jahtaa rehellistä työntekijää, keskustelupalstoilla kurnutettiin.

Lisäksi Suomessa on liikaa viherpiipertäjiä, jotka eivät ymmärrä, että tulevaisuus on perusteollisuuden toimintaedellytyksen turvaamisessa, eli mahdollisimman monen ydinvoimalan rakentamisessa, Matti Putkonen tuhisi.

Monia harmitti myös se, että Newsweekiä luettiin ensisijaisesti ulkomailla.

Maailman parhaan koulujärjestelmän karaisemat perussuomalaiset tiesivät, että ulkomaat olivat täynnä ulkomaalaisia, ja ulkomaalaisten suurin unelma oli päästä Suomeen nauttimaan suomalaista toimeentulotukea.

Kun Kauppatorilla järjestettiin kansanjuhla, jossa oli tarkoitus iloita maailman parhaassa maassa asumisesta, kansakunta oli jakautunut jo niin syvästi kahtia, että juhlinta riistäytyi joukkotappeluksi.

Seuraavalla viikolla Kiteellä kuultiin ensimmäiset laukaustenvaihdot. Pääosin itäsuomalaisista koostunut sissijoukko ilmoitti nousevansa kapinaan, koska ”Suomi on paska maa ja valtamedia Ilkka Malmbergin johdolla on jo pitkään pitänyt Itä-Suomea pilkkanaan.”

Kuukautta myöhemmin suomalaispakolaiset täyttivät Tallinnan kadut, kun taistelut eskaloituivat täysimittaiseksi sisällissodaksi.

Hotelli Torniin majoittuneet ulkomaiset sotakirjeenvaihtajat kertoivat kotimaihinsa, että ankeina aikoina aina parhaiten pärjänneiden suomalaisten pää ei kestänyt menestystä kansainvälisessä vertailussa.

Sisällissota jatkui niin pitkään, että kun Newsweek vuonna 2020 teki uuden selvityksen maailman parhaista maista, Suomi kamppaili Burkina Fason kanssa peränpitäjän paikasta.

Tämä ankea uutinen olisi varmasti yhdistänyt suomalaisia, jos se olisi kiirinyt sodan runtelemaan maahan asti.

Internet ei kuitenkaan enää toiminut, koska Putkosen ydinvoimalat oli räjäytetty eikä Venäjä suostunut toimittamaan uutta sähköä ennen kuin vanha oli maksettu.

Kirjoittaja on median sisäpiiriläinen, jonka mielestä jaettu ilo on puolet vähemmän. Kirjoitus on julkaistu alunperin 20. elokuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.





Viite