Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Muumit pyörivät laaksossa

15.9.2010

Lotta Backlund

Aika usein kuulee valitusta siitä, ettei nuorisoa kiinnosta enää politiikka. Poliitikot sanovat, että pitää katsoa peiliin, mutta eivät ne oikein katso, vaan menevät vaan lounaalle Arto Merisalon kanssa.

Mediakin sanoo, että katsovat peiliin, mutta eivät nekään katso, vaan menevät kaivelemaan jotain Arto Merisalon roskista.

Minä syytän eniten mediaa. Mielestäni politiikan toimitukseen pitäisi vastaisuudessa palkata pelkkiä urheilutoimittajia.

Olen aina ollut hieman kateellinen heille, koska he saavat uutisoida uutisiaan paljon mielikuvituksellisemmin kuin muut toimittajat. Miksei kaikkia uutisia voisi kertoa samalla tavalla, urheilutoimittajien tapaan?

Näin se menisi täydellisen maailman Kympin uutisissa:

”Hallitus myönsi uudet ydinvoimalaluvat kahdelle hakijalle. Fortum pelattiin laulukuoroon, kun TVO ja Fennovoima puhalsivat luvat Fortumin nenän edestä hallituksen iltakoulussa myöhään keskiviikkoiltana. Tanner tömisi valtioneuvoston linnassa, kun jännitysnäytelmä ratkesi.

Fortumilla ja Teollisuuden Voimalla on ennestään ydinvoimalat, Fennovoimalla ei. Fortumin veräjällä ei oltu heräillä, ja tulokas-Fennovoima ruuvasi viimemetreillä ohi.

Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki kuitenkin kommentoi näin: Tää peli oli parhaillaan maaginen, mutta nyt pääsi kyllä muutama helppo läpi. Me leivottiin ja leivottiin, mut lopulta taidettiin olla niin hapoilla, että kassi heilu ja kokoomus tykitti ja meille jäi käteen pelkkä pieni yhden voimalan lirublokkaus.”

Yleisradion uusi Politiikkaradio ryhtyy lähettämään suoraa lähetystä eduskunnan täysistunnosta, ja se tulee kommenttien kera. Nyt ollaan oikeilla jäljillä! Täysistunto selostettuna!

Olen aivan varma että sitä kuunnellaan, ja jo kohta sitä aletaan näyttämään selostuksen kera televisiossa ja katsojaluvut nousevat tähtiin. Otetaan vaikka esimerkiksi eräs istunto keväältä, kun esillä oli sähkön ja eräiden polttoaineiden valmistusverosta annetun lain 2 a pykälän muuttamisesta.

Voisi noin spontaanisti kuulostaa vähän tylsältä, mutta kokeilkaas näin: ”Oinos-Lauri kiitää puhujanpönttöön, mutta oi oi, sikailee itsensä kyllä nyt ihan suihkuun! Kepupastorin vintti pimenee, ja nyt on pahasti puurot ja vellit eli kaasumaiset ja kiinteät hiilivedyt sekaisin!

Sasi nousee, nousee, pyytää puheenvuoron, Oinonen jatkaa. Kyllä, kyllä hän ehdottaa, että jos biokaasu, biometaani tai sen muut jatkojalosteet on valmistettu Suomessa, niin niitä ei veroteta lämmityksen tai liikenteen polttoaineina!

Nyt ei kyllä kaikki muumit pyöri laaksossa, aivan takavasemmalta tullut pomppuesitys näin istunnon loppuun!”
Uskokaa vaan, TÄMÄ on poliittisen journalismin tulevaisuus. Tai pitäisi ainakin olla.

Kirjoittaja on stand up -koomikko, kokoomuslainen poliitikko ja tv-toimittaja. Kirjoitus on julkaistu alunperin 10. syyskuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.





Viite